Tohtoriopintojen rahoitus
Vaasan yliopiston jatko-opiskelijoille suunnattuja rahoitusmuotoja ovat tohtorikoulutettavan toimet ja apurahat väitöskirjatyöskentelyyn. Monet jatko-opiskelijoista työskentelevät myös tutkimusryhmiemme tutkimushankkeissa tai hankkivat itse ulkopuolista rahoitusta omalle väitöskirjatyölleen. Jatko-opinto-oikeus ei automaattisesti tarkoita rahoitusta jatko-opintoihin.
Vaasan yliopiston tutkijakoulu julistaa vuosittain haettavaksi kaksivuotisia tohtorikoulutettavan toimia ja yksivuotisia väitöskirja-apurahoja. Hakuprosessi käynnistyy alkuvuodesta ja rahoituskausi alkaa elokuussa. Myös akateemiset yksiköt valitsevat vuosittain jatko-opiskelijoita omille tohtorikoulutettavan paikoilleen. Avoinna olevat tehtävät ovat nähtävissä Avoimet työpaikat -sivulla.
Ulkopuolisiin rahoitusmahdollisuuksiin Vaasan yliopiston jatko-opiskelijat voivat tutustua Navissa Tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden yhteisöissä (yliopiston intranet).
Tohtoriopiskelijat ovat samanarvoisessa asemassa riippumatta siitä ovatko he työsuhteessa yliopistoon tai eivät, tai ovatko he kokoaikaisia tai osa-aikaisia. Opiskelija voi harjoittaa opintojaan apurahalla tai muun työn ohessa.
Erilaisia rahoituskanavia
- rahoitettu tohtorkoulutettavan paikka (akateeminen yksikkö)
- projektitutkija
- henkilökohtainen apuraha (säätiöt)