”Työni ei ole intohimoni” Millenniaalisukupolvelle työ merkitsee ennen kaikkea toimeentuloa ja mahdollistajaa muuta elämää varten
– Nykyinen työni on minulle vain työtä, ei intohimo, enkä ota siitä paineita. Työn ei tarvitse olla intohimo. Hienoa, että se joillekin ihmisille on. Uskon vakaasti siihen, että aina pitää tehdä parhaansa eikä siitä pidä joustaa.
Kauppatieteiden alumnillemme Toni Iskaniukselle työ merkitsee haasteiden lisäksi ennen kaikkea toimeentuloa ja mahdollistajaa muuta elämää varten. 32-vuotias Iskanius työskentelee IT-projektipäällikkönä Kainoksella. Nykyisessä tehtävässä Iskanius on ollut viimeiset kaksi ja puoli vuotta.
– Ajattelen työtä aika pragmaattisesti: punnitsen sen hyötyjä ja ikävämpiä puolia. Työstä saatu korvaus ja älylliset haasteet ovat keskeisiä syitä työssä viihtymiseen. Tällä hetkellä työ tarjoaa minulle joustavuutta, mitä arvostan todella paljon. Olen huomannut, että meidän alalla yhä useampi tekee neljän päivän työviikkoa, ja se kiinnostaa itseänikin. Uskon, että pienen lapsen isänä työn määrä vähenee enkä lähde paremman palkan perässä liikkumaan ainakaan lähitulevaisuudessa. Työpaikan pehmeät arvot saavat nyt enemmän painoarvoa.
Millenniaalit tekevät työnsä hyvin, vaikka merkityksellisyyden tunteet löytyisivätkin muualta
Henkilöstöjohtamista ja millenniaaleja tutkinut yliopistonlehtori Susanna Kultalahti Vaasan yliopistosta näkeeIskaniuksen mietteiden osoittavan, että nuorille – on kyse sitten Y- tai Z -sukupolvesta – työ on yhtä merkittävää kuin kenelle tahansa meistä. Nuoret haluavat suoriutua työstä mahdollisimman hyvin ja tehdä parhaansa.
– Meille kaikille on tärkeää tuntea olevansa merkityksellinen ja tekevänsä merkityksellisiä asioita. Sen sijaan siinä missä – kärjistetysti sanoen – työ identifioi vanhempia sukupolvia, millenniaalisukupolvelle merkityksellisyyden tunteita voi tulla myös muualta kuin työstä: perheestä, kavereista, matkustelusta, harrastuksesta, itsensä toteuttamisesta. Työ on vain väline, jolla ne saavutetaan. Tutulta myös kuulostaa, ettei palkan perässä juosta.
Mutta suuret onnistumisethan tehdään tunteella, intohimolla, vai kuinka? Onko työntekijä huono, jos hän ei ole löytänyt työstä omaa juttuaan ja työ onkin vain yksi asia muiden joukossa?
– Vaikka intohimo löytyy muualta kuin omasta työstä ja työtä tekisi vain mahdollistaakseen muita asioita, se ei tarkoita, että työn tekisi huonosti. Tällöin ihminen vain hakeutuu työhön, jossa aikaa ja resursseja jää muuhunkin. Millenniaalit tekevät siis työnsä hyvin, mutta lainatakseni aiemmin lukemaani osuvaa kuvausta: ”Millenniaalit kiipeävät mieluummin Himalajalle kuin organisaation hierarkiassa”, Kultalahti kertoo.
Työ siis saa olla vain työtä eikä sen tarvitse täyttää koko elämää. Syy siihen, miksi käy työssä, saattaa piillä siinä, mitä tekee työpäivän jälkeen. Eikä se fakta, että työ tuo leivän pöytään, ole kadonnut mihinkään. Mutta yhä useammalle on tärkeää myös saada hyödyntää osaamistaan sekä päästä omien kiinnostuksien kohteiden mukaisen työn äärelle.
Työn ja muun elämän tasapainosta ei tingitä
Nuoret painottavat Kultalahden mukaan erittäin paljon työn ja muun elämän tasapainoa. Entä kuinka tarkkaan Iskanius pitää kiinni työn ja yksityisyyden välisestä rajasta?
– Minulle on todella tärkeää pitää kiinni työajasta, mutta se vaatii kyllä aikamoista itseohjautuvuutta. Teen pääsääntöisesti töitä kahdeksasta neljään. Minulla on firman kännykkä, mutta töiden jälkeen en vastaa puheluihin ja laitan läppärin kiinni. Se etten ole tavoitettavissa kellon ympäri, ei ole helppoa, mutta kahden burnoutin jälkeen siihen on pitänyt oppia.
– Meidän yrityksessämme ollaan rajasta tosi tietoisia: meitä kannustetaan jatkuvasti tekemään töitä työajalla ja todella olemaan vapaalla, kun sen aika on. Jos tähän ei itse pysty, siihen puututaan.
Kultalahden korviin puhe kuulostaa todella terveeltä, tärkeältä ja tervetulleelta. Hän on jo aiemmin huomannut, että nuorten puheissa vilahtelevat usein sanat hyvinvointi, itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus. Työ ei saa viedä kaikkia resursseja ja energiaa, vaan aikaa pitää jäädä muuhunkin. Kultalahti tiedostaa myös, että työelämässä saattaa tulla törmäyksiä, kun toiset asettavat rajoja ja toiset taas ovat tottuneet venymään.
– Mutta pakkohan työelämän on mennä tähän suuntaan, koska nämä nuoret ovat siinä mukana vielä useita vuosikymmeniä. Jos työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään muuta, hyvinvointi ei ole kestävissä kantimissa.
Kultalahti korostaa, että tarvitaan myös organisaatiotasoisia ratkaisuja.
– Muuten rajoista kiinni pitävät näyttävät joustamattomilta, jos joukossa on niitä, jotka aina venyvät. Organisaatioissa epäkohtiin on puututtava, sillä ei työntekijöiden tarvitsekaan jaksaa kohtuuttomasti eikä kaikkea pidä ottaa selkänahasta.
– Voittona voidaan kuitenkin pitää jo sitä, että jaksamiseen liittyvistä asioista puhutaan yhä enemmän.