Levón-instituutin johtajaksi Pekka Peura

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston Levón-instituutin johtajaksi on valittu FT Pekka Peura 1.9.2015 lähtien. Johtaja vastaa Levón-instituutin toiminnasta ja sen kehittämisestä Vaasan yliopiston strategisten linjausten mukaisesti. Levón-instituutti on Vaasan yliopiston erillislaitos, joka välittää yliopiston osaamista aikuiskoulutuksessa ja tuotteistaa yliopiston tutkimukseen pohjautuvaa osaamista.

 

Peura on vuodesta 2002 lähtien työskennellyt Levón-instituutissa Energia ja ympäristö -yksikön vetäjänä. Lisäksi hän on toiminut 14 vuotta yrittäjänä, 10 vuotta valtion ympäristöhallinnossa sekä vapaaehtoisessa järjestötyössä. Peura on hoitanut Levón-instituutin johtajan tehtävää määräaikaisena 1.2.2015 lähtien.

Peura on valmistunut filosofian kandidaatiksi vuonna 1982 pääaineenaan hydrobiologia ja filosofian lisensiaatiksi ympäristötieteistä vuonna 1997 Jyväskylän yliopistosta. Filosofian tohtoriksi hän on väitellyt vuonna 2013 Vaasan yliopistossa tuotantotalouden alalta.

– Vahvuuteni on strategisen tason suunnittelu ja organisointi. Linjani on ollut erityisesti panostaa oman ja koko yliopiston osaamisen paketointiin ja tuotteistamiseen. Tämän pitkän tähtäyksen työn tulokset alkavat näkyä vasta nyt ja lähivuosina, kun tuotteemme valmistuvat myyntikuntoon. Tämän ansiosta olemme entistä vähemmän riippuvaisia julkisista hankkeista, jotka toistaiseksi ovat olleet koko rahoituksen ydin.

Peura_Pekka.jpg

Levón-instituutin johtaja Pekka Peura.

– Yliopisto on vahva vaikuttaja, ja Levón-instituutin tehtävänä on koordinoida Vaasan yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttavuuden toimintaa. Tämä poikkeaa tutkimuksen ja opetuksen perustehtävistä ja motivoi nimenomaan sellaisiin ohjelmiin ja hankkeisiin, jotka hyödyttävät yliopiston ulkopuolista yhteiskuntaa. Tämä käytännöllinen ja soveltava suuntaus ja sen vaikutusmahdollisuus on suuri innoittaja – tätä roolia lähden erityisesti vahvistamaan.

Lisätietoja: Pekka Peura, puh. 029 449 8206

Mitä mieltä olit jutusta?