Suvi Ronkaisen muotokuvassa uusi digitaalisuus yhdistyy ikiaikaiseen ilmiöön

Image
Vaasan yliopiston entisen rehtorin Suvi Ronkaisen muotokuva paljastettiin Vaasan yliopistolla järjestetyssä tilaisuudessa keskiviikkona 12. joulukuuta. Muotokuva on tunnetun valokuvataiteilijan Marja Pirilän tekemä.
Suvi Ronkaisen muotokuvan on ottanut camera obscura -menetelmään erikoistunut valokuvataiteilija Marja Pirilä.

– Kuvasin Suvi Ronkaisen muotokuvan camera obscura -menetelmällä Vaasan yliopiston kampuksella Puuvillatalon huoneessa, jonka sisälle heijastui ylösalaisena kuvajaisena perinteikäs Konttori-rakennus. Sekä käyttämässäni kuvausmenetelmässä että muotokuvan kuvaelementeissä kohtaavat eri aikakerrokset. Kuvatessani pimeässä huoneessa, jonka olen muuttanut camera obscuraksi, uusi digitaalinen valokuvaustekniikka yhdistyy ikiaikaiseen ilmiöön, Pirilä kertoo teoksesta.

Muotokuvassa Suvi Ronkainen istuu keskittyneenä ja läsnäolevana yli satavuotiaan talon miljöössä nykyajan työ- ja yhteydenpitovälineen, tietokoneen äärellä.

Pirilän mukaan seinälle piirtyvän ylösalaisen maiseman voi nähdä ilmentävän tieteellisessä tutkimuksessa ja luovassa johtamisessa tarvittavia uusia, yllättäviä näkökulmia ja ratkaisuja. Taustan raollaan olevasta ovesta tulvii valoa kuin ideoita ja mahdollisuuksia.

”On uskallettava katsoa tulevaisuuteen”

Suvi Ronkainen kertoo, että hän tuli Vaasan yliopistoon uudistajaksi. Se näkyy myös muotokuvassa, jossa Ronkainen katsoo tulevaisuuteen.

– Minut valittiin tekemään muutoksia, ja jouduin sitten itse toisenlaisten muutosten kouriin. Jotta tulevaisuus olisi tulevaisuutta, kaikkea ei voi tietää etukäteen, hän sanoo.

Ronkaisen mukaan on silti uskallettava katsoa tulevaisuuteen ja samalla luotettava toisiimme.

– Emme ole muutoksessa yksin, vaan kuulumme aina johonkin joukkoon, tilaan ja paikkaan, Ronkainen sanoo.

Ronkainen oli nähnyt Pirilän valokuvia aiemmin Rovaniemellä. Taiteilijan käyttämä camera obscura -menetelmä oli hänestä mielenkiintoinen ja jännittävä. Samaten kuvien vahvat värit tekivät häneen vaikutuksen.

– Kuvissa perspektiivit yhdistyvät tavalla, jossa esteettisyys ja visuaalisuus kohtaavat tilassa, joka lähes hengittää. Marja Pirilän kuvat tuntuvat sopivan niin omaan elämääni kuin yliopistojen tilanteeseen. Elämme ajassa, jossa monia asioita on katsottava hieman erilaisesta näkökulmasta.

Suvi Ronkaisen kausi Vaasan yliopiston rehtorina alkoi 1.1.2015 ja päättyi virallisesti 30.1.2017. Ronkaisen kausi jäi lyhyeksi, koska äkillinen, vakava sairaus vaati pitkää toipumista. Vaasan yliopisto ja Vaasan yliopistosäätiö tilasivat yhdessä muotokuvan hänestä. Myös muista yliopiston aiemmista rehtoreista on teetettu muotokuva rehtorikauden päätyttyä. Rehtorien muotokuvat ovat esillä Vaasan yliopiston Konttori-rakennuksen Nyman-salissa, jonne myös Ronkaisen muotokuva tullaan ripustamaan.

Muotokuvan paljastamistilaisuudessa puhuivat Kalle Lähdesmäki, Jari Kuusisto, Suvi Ronkainen ja Marja Pirilä.

Kuva: Suvi Ronkaisen muotokuvan paljastamistilaisuudessa puhuivat Vaasan yliopistosäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto, Vaasan yliopiston entinen rehtori Suvi Ronkainen ja valokuvataiteilija Marja Pirilä, kuvassa taustalla opiskelija-airuet.

Valokuvataiteilija Marja Pirilä

Tampereella asuva valokuvataiteilija Marja Pirilä on syntyisin Rovaniemeltä. Hän on erikoistunut 1990-luvulta lähtien camera obscura -tekniikkaan. Hänen valokuvissaan sisä- ja ulkotila sulautuvat toisiinsa luoden uuden todellisuuden. Pirilä on valmistunut valokuvaajaksi vuonna 1986 Taideteollisesta korkeakoulusta ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hänelle on myönnetty valokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2000 ja hänen teoksiaan ollut näyttelyissä Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa. Teoksia on myös useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Camera obscura

Camera obscura (latinaksi hämärä huone) on optinen ilmiö, jossa valo kulkee pienen aukon tai reiän läpi hämärään tilaan heijastaen ylösalaisen kuvan ulkopuolisesta maisemasta. Silmän näkökyky ja kamerat perustuvat camera obscuraan. Tieteentekijät ja taiteilijat ovat hyödyntäneet ilmiötä jo vuosisatojen ajan.

Suvi-Ronkainen-muotokuva-webbiin.jpg

Mitä mieltä olit jutusta?