Uskonnollinen kieli muuttuu ympäristönsä mukana
– Uskonnollisen kieli ei ole yksi ja yhtenäinen ilmiö, vaan sille voidaan antaa useita erilaisia luonnehdintoja. Helpompaa on määritellä, mitä uskonnollinen kieli ei ole: se ei ole jokapäiväistä kielenkäyttöä, vaan siihen liittyy aina tietty pyhyyden aspekti, kertoo Riikka Nissi.
– Uskonnollinen kieli on olennainen osa itse uskontoa: uskonto pysyy elossa ja välittyy sukupolvelta toiselle juuri yhteisen ja jaetun kielen ja kielenkäytön avulla.
Artikkelit paljastavat, miten ja miksi aiemmin yhtenäinen uskonnollinen kieli on kuitenkin nykyään pirstoutunut kielimuotojen kirjoksi.
Uskonnollisella kielellä on omia erityispiirteitään, kuten sen korostunut asema kielenpuhujien arvioinnin ja ohjailun kohteena. Tämä tuo uskonnolliseen kieleen staattisia piirteitä. Uskonnollinen kieli on silti sidoksissa muuhun sosiaaliseen maailman ja siinä tapahtuviin muutoksiin.
– Suomessa uskonnollisen kielen käyttökonteksti on aivan toinen kuin vaikkapa uskonpuhdistuksen jälkeisinä vuosisatoina. Uskonnollinen viestintä ei rajoitu enää vain kirkkoon, kirkkomaahan tai koteihin, eikä liioin kirkkolain ja käsikirjojen mukaisiin tilaisuuksiin, Nissi kertoo.
– Uskonnollisiin toimituksiin osallistuvien roolit ja valtasuhteet ovat muuttuneet ja hierarkiat madaltuneet. Näiden muutosten myötä uskonnolliseen kieleen on syntynyt uudenlaisia kielimuotoja ja kielenkäyttötapoja.
Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantama kirja on ensimmäinen suomalainen uskonnollisen kielen eri muotoja esittelevä perusteos. Teoksen kirjoittajat ovat suomen kielen ja uskonnollisen kielen tutkijoita.