Demokraattisten innovaatioiden institutionalisointi (STRONG)

STN

STRONG-hankkeen tavoitteena on kehittää suomalaista demokratiaa siten, että kansalaisten osallistaminen vakiintuu osaksi demokraattista järjestelmää. Lähtökohtana on ajatus, että suomalaisen demokratian merkittävä puute on tiettyjen, usein syrjäytyneiden ja haavoittuvassa asemassa olevien väestöryhmien riittämätön osallistuminen. Tämä on johtanut siihen, että kaikkien intressit eivät tule tasapuolisesti huomioiduiksi päätöksenteossa. Kehitys on omiaan vaarantamaan demokratian kestävyyttä erityisesti erilaisissa kriisitilanteissa.

Hankkeessa tutkitaan, voivatko demokraattiset innovaatiot, kuten kansalaispaneelit, lisätä sekä inkluusiota että kansalaisten luottamusta demokraattiseen järjestelmään, sen instituutioihin, toimijoihin ja päätöksiin. Eri tieteenalojen edustajien ja yhteistyössä useiden eri hallinnon tasoilla toimivien kumppaneiden kanssa hanke toteuttaa demokraattisia innovaatioita ja tutkii niiden vaikutuksia. Hankkeessa toteutettavissa deliberatiiviseen demokratiakäsitykseen pohjautuvissa kansalaispaneeleissa pureudutaan erityisesti kokonaisturvallisuuden eri osa-alueisiin.

Kesto
Hankkeen kesto
-
Budjetti
Kokonaisbudjetti
3 000 000€
Kokonaisbudjetti, Vaasan yliopiston osuus
450 000€
Yksiköt ja ryhmät
Hankkeeseen osallistuvat Vaasan yliopiston toimijat
Julkinen toiminta ja hallinto
Johtaminen
Henkilöt
Vastuuhenkilö Vaasan yliopistossa
Yhteyshenkilöt
Hanketta koordinoiva organisaatio