Iloa ja haikeutta filosofisen tiedekunnan karonkassa

Uutisen oletuskuva
Filosofinen tiedekunta vietti jäähyväiskaronkkaansa viime viikon torstaina. Karonkassa oli mukana opettajia, professoreita, yliopiston hallinnon henkilöstöä sekä opiskelijaedustajia.
Filosofisen tiedekunnan jäähyväiskaronkkaa vietettiin 1. kesäkuuta.

- Tämä on monelle meistä haikea tilaisuus. Ja itse asiassa viimeinen kerta, kun meidän tiedekuntamme on nykymuodossaan yhteisesti koolla. Tiedekunta toki jatkaa toimintaansa vuoden loppuun saakka, mutta kesälomien jälkeen moni asia muuttuu, tiedekunnan dekaani Harry Lönnroth toteaa puheessaan.

Filosofinen tiedekunta perustettiin 2010, jolloin humanistit ja hallintotieteilijät yhdistettiin samaan tiedekuntaan. Uusi organisaatiorakenne ja sen mukanaan tuomat muutokset tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

- Opiskelijoiden puolesta voin sanoa, että elämme tässä muutoksessa mukana. Opiskelijat tekevät tästä yhteisöstä ison osan, mutta myös tiedekunnalla ja henkilöstöllä on oma osansa, opiskelija ja Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen vastaava Kim Kujala pohtii.

karonkka_etusivu3.jpg

Tilaisuus oli vapaamuotoinen, ja halukkaat saivat esittää puheenvuoroja. Puheenvuoroissa palattiin muistelemaan tiedekunnan alkuaikoja, kuten sitä, millä nimellä kahden eri tieteenalan yhdistävää tiedekuntaa sopisi nimittää.

- Filosofinen tiedekunta kuvaa minusta hyvin tätä. Yhteisessä tiedekunnassa nämä kaksi eri tieteenalaa saivat kuitenkin pitää oman identiteettinsä. Se on tärkeää, että saa vietyä omaa tiedettä eteenpäin, viestintätieteiden professori Merja Koskela toteaa.

karonkka_etusivu6.jpg

Tunnelma tilaisuudessa oli haikea mutta lämmin. Päällimmäisenä Vaasan yliopistosta monelle on jäänyt mieleen yliopiston yhteisöllisyys, olipa siellä sitten työntekijänä tai opiskelijana.

- Yhteisöllisyys on Vaasan yliopistossa iso asia. Me pystymme luomaan ja tekemään uutta, johtaja Auli Kinnunen sanoo.

- Yhteisöllisyys tekee yliopistosta ainutlaatuisen ja erottaa sen muista työpaikoista tai koulutuslaitoksista,Kujala lisää.

Vaikka kyse oli jäähyväistilaisuudesta, juhlatila täyttyi nopeasti naurusta ja puheensorinasta. Hauskoja muistoja nostettiin esille vuosien takaa, ja silmänurkista pyyhittiin ilon kyyneleistä.

- Hienoa, että ihmisillä on kuitenkin paljon positiivista mieltä. Meillä on myös se hieno asia, että kaikkea sitä, mitä yliopistoon tulee jäämään, viedään vahvasti eteenpäin. Sen kautta me voimme menestyä tulevaisuudessakin, rehtori Jari Kuusisto toteaa.

karonkka_etusivu4.jpg

- Kun suunnittelimme tätä tilaisuutta, mietimme kauan tilaisuuden nimeä. Tässä ei päätetä vain lukuvuotta, vaan yhteisen historian taival. Päädyimme sanaan jäähyväiskaronkka. Jäähyväisiin siksi, että jäähyväisistä tässä itse asiassa on kyse. Ja karonkkaan siksi, että karonkka on akateemisista juhlista jaloin ja ikimuistoisin. Hyvä karonkka on sellainen, johon kuuluu naurua ja iloista yhdessäoloa. Mutta karonkassa on aina myös kyyneleitä. Karonkassa on aina haikeutta. Haikeutta siitä, että jotain päättyy ja jotain jää taakse, dekaani Lönnroth päättää.

Mitä mieltä olit jutusta?