Kaikki haluavat ennakoitavuutta verotukseen – miksi se ei toteudu?

Uutisen oletuskuva
Ennakoimattomuus verotuksessa aiheuttaa monenlaista haittaa niin yrityksille kuin kansalaisillekin. Miten parempaan ennakoitavuuteen oikein päästäisiin? Siitä keskustellaan Vaasan VERO ei vapise -seminaarissa Helsingissä 8. kesäkuuta. Seminaariin on vapaa pääsy.

– Ennakoitavuuden tarve on noussut esiin useassa eri yhteydessä. Se on nostettu näkyvästi esiin esimerkiksi nykyhallituksen veropoliittisissa linjauksissa, sanoo Vaasan vero-oikeuden professori ja keskusverolautakunnan puheenjohtaja Juha Lindgren.
Vaasan VERO ei vapise järjestetään nyt kolmannen kerran. Viime vuonna (kuvassa) aiheena olivat korkojärjestelyt - tänä vuonna verotuksen ennakoitavuus.

Yhteinen tavoite verotuksen ennakoitavuudesta tarjoaa hyvän lähtökohdan Vaasan VERO ei vapise -seminaarille.

Kesäkuun seminaarissa tarkastellaan ennakoitavuutta eri näkökulmista. Mukana on kovan luokan kaarti verotuksen asiantuntijoita niin yliopistoista, julkiselta sektorilta kuin elinkeinoelämästä.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Terhi Järvikare puhuu seminaarissa ennakoitavuudesta lainsäätäjän näkökulmasta ja emeritusvaltiosihteeri Raimo Sailaksen aiheena on verotus talous- ja budjettipolitiikan osana.

Vero-oikeuden professori Juha Lindgren Vaasan yliopistosta kertoo ennakkoratkaisuista osana verotuksen ennakoitavuutta ja apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopistosta ennakoitavuuden kansainvälisistä ulottuvuuksista.

Puhumassa seminaarissa ovat myös vero-oikeuden dosentti, entinen Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Pauli K. Mattila, yliopistonlehtori Matti Urpilainen Tampereen yliopistosta sekä johtava veroasiantuntija Mika Jokinen Verohallinnosta ja dosentti, Senior Partner Timo Torkkel KPMG:ltä.

Ilmoittaudu 31.5. mennessä

Vaasan VERO ei vapise -seminaarin järjestetään nyt kolmannen kerran. Järjestäjänä on Vaasan yliopiston talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmä yhdessä kumppanien kanssa.. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteessa: www.verotus-lehti.fi 15.–31. toukokuuta välisenä aikana.

Lisätiedot: Vero-oikeuden professori Juha Lindgren, Vaasan yliopisto,
puh. 029 449 8686, juha.lindgren@uwasa.fi

 

Vaasan VERO ei vapise -seminaari:
Ennakoitavuus verotuksessa

Paikka ja aika: Vääksyntie 4, Helsinki, 8.6.2017 klo 11:00-17:00

Järjestäjä: Vaasan yliopisto, talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmä sekä kumppanit

Ohjelma

Tilaisuuden avaus professori, ma. Juha Lindgren, seminaarin puheenjohtaja

Ylijohtaja Terhi Järvikare, VM

Ennakoitavuus valmistelun ja lainsäätämisen näkökulmasta

OTT, yliopistonlehtori Matti Urpilainen, Tay

Verotuksen ennakoitavuus ja perustuslain periaatteet

Apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopisto

Verotuksen ennakoitavuuden kansainväliset ulottuvuudet

Professori, ma., KVL:n pj. Juha Lindgren, VY

Ennakkoratkaisut ja verotuksen ennakoitavuus

 

noin klo 13.30 Kahvitauko (kesto puoli tuntia)

 

Johtava veroasiantuntija Mika Jokinen, Verohallinto

Ennakoitavuus Verohallinnon ohjauksen näkökulmasta

KTT, dosentti (VY), Senior Partner Timo Torkkel, KPMG

Muutokset muualla lainsäädännössä ja verotuksen ennakoitavuus

OTT, dosentti, Pauli K. Mattila

Ennakoitavuus yrityksen ja sen omistajan verotuksessa

Ministeri Raimo Sailas

Verotus talous- ja budjettipolitiikan osana

Mitä mieltä olit jutusta?