Kauppatieteiden maisteriopiskelijat aloittivat Kokkolassa

Uutisen oletuskuva
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen luentosalista kuuluu iloinen puheensorina. Luokassa olevat 27 kauppatieteiden maisteriopiskelijaa ovat tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa päivää aikaisemmin. Tavoitteena heillä on tehdä Vaasan yliopiston kauppatieteiden maisteritutkinto kolmen seuraavan vuoden aikana.
Uusia maisteriopiskelijoita Johannes Vähänen (vas.), Paula Henriksén, Nina Lehtinen ja Antti Reijonen. (Kuva: Anu Rantamäki)

- Jippii, täällä ollaan vihdoinkin! Ryhmäytyminen on lähtenyt hyvin liikkeelle ja porukka on aika avointa ja sitoutunutta, iloitsee opiskelija Nina Lehtinen.

Lehtinen työskentelee kuntasektorilla Lempäälässä ja lähti hakemaan maisteriopinnoista tietoa ja osaamista yksityisen ja julkisen rajapintaan.

Osallistujista enemmistö on Keski-Pohjanmaalta ja kauimpaa tulevat Helsingistä. Ryhmän ikähaarukka on 22-55 vuotta ja suurin osa työssäkäyviä.

- Työkoemusta ryhmällä on arvioilta yhteensä ainakin 270 vuotta, kaikki tulevat eri taustoista ja se on rikkaus, kertoo kokkolalainen proviisori Paula Henriksén.

- Kauppatieteiden maisteriopinnot toimivat omaa osaamistani täydentävänä tutkintona. Esimerkiksi johtamistaito on tärkeää työssäni apteekissa.

Yliopistonlehtori Anu Hakonen Vaasan yliopistosta on rakentanut liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelman sisältöä huhtikuusta saakka.

- Olen tyytyväinen sisältöön. Iso osa kursseista on ihan uusia ja tälle porukalle suunniteltuja. Samanlaisia opintoja ei voi muualla tehdä. Opettajiksi on lupautunut upea porukka. Uskon, että opiskelijat saavat paljon irti tulevista vuosista.

Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelma on erityisesti aikuisopiskelijoille suunnattu ja opinnot on suunniteltu tehtäväksi työ ohessa. Hakonen on innostunut digiopetuksen mahdollisuuksista.

-Tällaisen töiden ohella suoritettavan maisteriohjelman toteuttaminen on tänä päivänä aivan erilaista kuin aiemmin. Verkko-opetus mahdollistaa sen, että opiskelijat voivat tehdä ison osan opinnoista oman aikataulunsa mukaisesti. Intensiivisillä lähiopetusjaksoilla voidaan paneutua keskusteluun ja käytännön haasteiden ratkaisemiseen yhteisöllisesti. Tarkoitus on saada myös paikallisia työpaikkoja mukaan niin, että opiskelijat voisivat tehdä eri kursseilla harjoitustöitä, joissa päästään ratkomaan aitoja haasteita opitun pohjalta. Toivon, että myös opiskelijat ovat tyytyväisiä koulutusohjelman tyyliin.

Pikainen opiskelijagallup kertoo, että juuri opiskelujen toteutustapa oli suurin syy hakea Kokkolan maisteriohjelmaan.

- Olen tehnyt Centria ammattikorkeakoululla Ylivieskassa tradenomitutkinnon ja halusin jatkaa opintoja urakehityksen vuoksi. Kun Oulun suunnalta ei vastaavasisältöistä ohjelmaa löytynyt, hain tänne. Suoritustapa - työn ja opiskelun yhdistäminen – mahdollisti maisteriopiskelujen aloittamisen, kertoo Limingalla asuva Johannes Vähänen.

Lisätietoja:
Anu Hakonen, Vaasan yliopisto
p. 029 449 8249, anu.hakonen(at)chydenius.fi

Mitä mieltä olit jutusta?