Vaasan Huolto- ja Kulttuurisäätiö lahjoitti 10 000 euroa Vaasan yliopistolle

Uutisen oletuskuva
Vaasan Suomalaisen Klubin yhdessä Vaasan Reserviupseerikerhon kanssa hallinnoima Vaasan Huolto- ja Kulttuurisäätiö lahjoitti 10 000 euroa Vaasan yliopiston varainhankintakampanjaan. Lahjoitus luovutettiin Vaasan Suomalaisen Klubin 100-vuotisjuhlassa.

– Vaasan Huolto- ja Kulttuurisäätiön tarkoituksena on muun muassa suomenkielisen kulttuurin kaikinpuolinen tukeminen ja kehittäminen Vaasan seudulla. Lahjoituksellaan säätiö haluaa osoittaa arvostusta koulutusta ja tutkimusta kohtaan, sanoo Vaasan Huolto- ja kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Vironmäki.

– Olemme hyvin kiitollisia lahjoituksesta ja haluamme onnitella 100-vuotiasta Vaasan Suomalaista Klubia, kertoo yliopiston yhteyspäällikkö Mika Palosaari.

Vaasan yliopiston varainhankinta päättyy 30. kesäkuuta 2017. Tavoitteena on kerätä 2,5 miljoonaa euroa yliopiston peruspääomaan. Koossa on jo yli 2,4 miljoonaa euroa. Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa myöntämällä vastinrahaa yliopiston keräämää yksityistä pääomaa vastaan.

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Matti Vironmäki, Vaasan Huolto- ja Kulttuurisäätiö, p. 040 537 3437
Yhteyspäällikkö Mika Palosaari, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8522

Yliopistojen varainhankintakampanja

  • Varainhankintakampanja valtakunnallisesti käynnissä 11/2014–6/2017
  • Yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat osallistua
  • Valtio maksaa jopa kolminkertaisen vastinrahan kerätylle summalle
  • Yli 10 000 euron lahjoituksen voi kohdentaa suoraan tietylle alalle
  • Verovähennysoikeus yritykselle ja yksityishenkilölle
  • Vaasan yliopisto käyttää pääoman tuottoa suoraan opetuksen ja tutkimuksen hyväksi
Mitä mieltä olit jutusta?