Vaasan yliopisto ja Ilkka-Pohjalainen edistävät pohjalaisten opiskelijoiden ja senioreiden mediataitoja
Mediataitohanke alkoi vuonna 2021 Etelä-Pohjanmaan Opistossa mutta siirtyy nyt Vaasan yliopistoon.
– Hankkeessa on jo aiemmin perustettu opiskelijamedia Pomedia ja senioreiden Digiakatemia. Ne jatkavat toimintaansa Vaasan yliopiston alaisuudessa ja niitä kehitetään yhä paremmin toimiviksi. Myös uusia innovaatioita ja avauksia on suunnitteilla, lupaa hankkeen projektipäällikkö Hanna Hietikko Vaasan yliopistosta.
Hankkeen rahoittajan eli Etelä-Pohjanmaan Lehtiseuran puheenjohtajan Lasse Hautalan mukaan seura toivoo, että median käytön kulttuuri pysyisi yllä. Siksi hankkeessa on toimintaa sekä nuorille että senioreille.
– Pidämme tärkeänä lisätä mediataitoja ja nostaa median merkitystä. Netissä on monenlaisia valeaineistoja, joten on oleellista osata erottaa ne oikeista tiedoista, Hautala toteaa Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Etelä-Pohjanmaan Lehtiseura rahoittaa Vaasan yliopiston hanketta.
Pomedia on Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan opiskelijoiden oma media
Opiskelijamedia Pomedialla on verkkosivusto ja useita some-kanavia, joihin kahden maakunnan opiskelijat pääsevät tuottamaan journalistista sisältöä.
Vaasan yliopiston viestintätieteiden professorit Tanja Sihvonen ja Merja Koskela näkevät, että hanke tarjoaa hyviä mahdollisuuksia Vaasan yliopiston opiskelijoille.
– On hienoa päästä edistämään tällaisen yhteishankkeen avulla sekä opiskelijoiden työelämävalmiuksia että meillä tehtävää tutkimusta. Meillä on ollut pitkäaikaista yhteistyötä Ilkka-Pohjalaisen kanssa, ja tämä hanke tuo siihen entistä enemmän mahdollisuuksia, sanovat Sihvonen ja Koskela.
Pomedian päätoimittajana toimivan projektipäällikkö Hietikon mukaan kuka tahansa pohjalainen opiskelija tai pohjalaismaakunnissa opiskeleva voi tehdä journalistista sisältöä Pomediaan.
–Tarkoitus on levitä useamman korkeakoulun äänenkannattajaksi. Pomedian toimituskokousten yhteydessä järjestetään aina journalistinen työpaja, johon osallistuminen on ilmasta. Tämän kevään työpajojen aiheena ovat Tiktok- ja YouTube-videot.
Digiakatemia auttaa senioreita journalismin äärelle
Journalismiin ja digitaitoihin keskittyvää Digiakatemiaa pidetään pohjalaissenioreille eri puolilla kahta pohjalaismaakuntaa.
Digiakatemia on järjestelmällistä digitukea pohjalaisille senioreille oikean tiedon, kuten journalismin, äärelle pääsyn edistämiseksi. Seniorit saavat opastusta siihen, kuinka käyttää älylaitteita ja päästä lukemaan digilehtiä. Kasvokkaisen opetuksen lisäksi senioreille on tulossa opastusvideoita ja opaskirja.
Mediataitohankkeen isä ja alkuperäinen ideoija on Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila. Sekä Mantila että Hautala toivovat, että hanke saisi toiminnallaan näkyvyyttä myös valtakunnallisesti.