Vaasan yliopiston uutisvuosi 2019

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston vuosi 2019 oli määrätietoisen kehittämisen ja toiminnan vuosi. Opetuksen laatuun panostettiin, ja yliopiston strategiset satsaukset tutkimukseen tulivat näkyväksi, kun useita uusia tutkijoita nimitettiin vuoden aikana Tenure track -tehtäviin eli vakinaistamispolulle kohti professuuria. Samalla uusien tutkimusalustojen toiminta laajeni ja alkoi vakiintua. Yksi vuoden isoista uutisista oli yliopiston kampuksen mittavan uudistamisprojektin käynnistyminen, jota edelsi keväällä tehty kiinteistökauppa.
Tässä Vaasan yliopiston vuoden 2019 tärkeimmät uutiset:

Tammikuu

Yliopisto vietti vuosipäivän juhlaansa 28. tammikuuta. Rehtori Jari Kuusisto ja juhlapuhujat puhuivat maailmamme isoista haasteista ja mahdollisuuksista vastata niihin. Uuden professorin esityksen pitivät laskentatoimen professori Marko Järvenpää ja liiketoiminnan kehittämisen professori Monika von Bonsdorff. Tilaisuudessa palkittiin myös vuoden tutkimus- ja opetusteot.

Helmikuu

Yliopisto ryhtyi tutkimaan aineettoman pääoman vaikutuksia innovointiin ja kilpailukykyyn uudessa GLOBALINTO-hankkeessa, joka sai kolmen miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta.

Luomuruokaa ympäröi huomattavan vahva mainesymboliikka, kävi ilmi Petteri Puskan markkinoinnin alan väitöstutkimuksesta. Kaikki Vaasan yliopistossa vuonna 2019 väitelleet löydät täältä.

Yliopisto palkitsi ensi kertaa historiassaan Vuoden tiedeviestijän. Palkinnon sai laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius. Kunniamaininnan saivat viestinnän professori Tanja Sihvonen ja markkinoinnin yliopistotutkija Henna Syrjälä.

Hyvät henkilöstöjohtamisen käytännöt vähentävät työuupumusta kuntamuutoksissa, selvisi Vaasan yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteisestä tutkimuksesta.

Maaliskuu

Wärtsilä valitsi Vaasan yliopiston yhteistyökumppaniksi suunnittelemaan Smart Partner Campus -konseptia.

Huhtikuu

Palosaaren kampusalue siirtyi Vaasan yliopiston ja Vaasan kaupungin omistukseen noin 26 miljoonan euron kauppahintaan.

Teknologia muuttaa median ja yleisön välistä suhdetta – uusi tutkimus tuo eväitä tulevaisuuteen.

Toukokuu

Harri Salmela nimitettiin yliopiston talousjohtajaksi.

Yliopisto sai jatkorahoitusta opiskelijaliikuntapalveluiden kehittämiseen.

Verkostoyliopisto FITech vastaa ICT-alan osaajapulaan 150 kurssin voimalla. Vaasan yliopiston tarjoamat FITech-moduulit on suunniteltu vastaamaan erityisesti alueen energiaklusterin ICT-osaamistarpeeseen.

Vaasalaisesta yhteistyöstä valtakunnalliseksi malliksi – Vaasan yliopisto ryhtyy kehittämään Digitalisaatio-Akatemiaa.

Merenkurkku astuu avaruusaikaan. Yliopiston vetämä avaruustaloushanke sai EU:lta miljoonarahoituksen.

gallery_20190528_151436-kvarken-sat-team

Kesäkuu

Vaasan yliopiston tavoitteena on maailmanluokan kampus Palosaarella.

Yliopiston vuosikertomus ilmestyi. Uudistumisesta saatiin vauhtia akateemisiin tuloksiin.

Sami Isomäen ja Mats Brandtin väitökset puhuttivat mediassa, Isomäen tutkimuksen mukaan Hatkat nuorisokodista voivat viedä rikoksen polulle tai uhriksi – ennalta estämiseen kannattaisi satsata. Brandtin väitöksen mukaan viranomaisilla on samansuuntaisia näkemyksiä sote-valinnanvapauden hyödyistä sekä Suomessa että Ruotsissa.

Heinäkuu

Vaasan yliopisto sai Suomen Akatemialta rahoitusta osana monitieteellistä konsortiota – aiheena nuorten kuluttajaksi oppiminen ja talousosaamisen kehittäminen.

Elokuu

Christoph Demmke valittiin julkisjohtamisen professoriksi.

Isot tieteelliset konferenssit kansoittivat kampusta elokuussa.

Vaasan yliopistoon oli ennätykselliset yli 6500 hakijaa. Kiinnostus etenkin energia-alaan houkutti Vaasaan ennätysmäärän myös tekniikan opiskelijoita.

Syyskuu

Rehtori Kuusisto lukuvuoden avajaisissa: Vastuullisuus ja kestävä kehitys korostuvat nyt entistä enemmän.

Kiertotalouden kehittäminen vaatii aikaa – tiedettä ja elokuvia yhdistävä Ilmastonmuutostapahtuma käynnistyi yliopistolla.

Uudessa hankkeessa tutkitaan, löytyykö ilmastonmuutoksesta yhteistä ymmärrystä?

Vaasan yliopisto ryhtyi yhteistyöhön Yrityskylän kanssa.

DSC_4301.jpg

Lokakuu

Kaksoistutkinto on nyt mahdollinen myös kandeille.

Marraskuu

Vaasan yliopisto palkkasi uusia tutkijoita ”professoripolulle”.

Vaasan yliopiston digitaalisen talouden tutkimus sai sparraajiksi digialan huippunaiset.

Energiamurroksessa tarvitaan yhteistyötä, kävi ilmi Sino-Finnish Business Forumissa. Tapahtuman järjesti Vaasan yliopiston ja Kiinan tiedeakatemian CASISD-instituutin yhteinen Kiina-Suomi tiede-, teknologia ja innovaatiokeskus.

Markku Stenborg ja Hannes Torppa valittiin yliopiston hallituksen uusiksi jäseniksi.

Mitä uudet teolliset palvelut voisivat olla? CoProtolab-virtuaaliympäristö tuo työkaluja innovointiin.

Diplomityöpalkinto koneälytutkijalle – Joel Reijonen tutki koneoppimista hajautetuissa pilvipalveluissa.

Väitös: Piensijoittajien Google-hauilla on yhteys tuleviin osakemarkkinatuottoihin.

Joulukuu

gallery_kampus1_kuva_riikka_kalmi.jpg

Rakennustyöt Vaasan yliopiston kampuksella käynnistyivät.

Yliopisto rakentaa kiertotalouden ekosysteemiä jäte-energia-alalle.

Sähkön kulutusjouston tarve kasvaa – pilotoitava markkinapaikka tehostaisi joustoresurssien käyttöä.

Laura Perttola väitteli julkisoikeuden alalta: Kuntien asiakaskriteerit kasvattavat kynnystä vanhuspalveluihin.

Mitä mieltä olit jutusta?