Tiede ja päätöksenteko tarvitsevat vuorovaikutusta ja törmäyttämistä

Kirjoittaja:
Petri Uusikylä, tutkimusjohtaja, Vaasan yliopisto.

Maailman kompleksisuus, keskinäisriippuvuus ja verkostoituminen eivät ole uusia ilmiöitä. Oivallisen näkökulman verkostojen historiaan tarjoaa J.R. ja William McNeillin Verkottunut ihmiskunta: yleiskatsaus maailmanhistoriaan -klassikko.

Tuoreempi katsaus tämän päivän verkosto- ja kompleksisuustutkimukseen löytyy Albert-László Barabásin teoksesta Linkit – verkostojen uusi teoria. Se kytkee yhteen kaksi verkostojen dynamiikkaan liittyvää keskeistä piirrettä: kasvun lain ja kytkennän suosimisen.

Kasvun laki viittaa uusien solmujen tai noodien syntymiseen ja tätä kautta eksponentiaalisesti laajenevaan verkostoon. Kytkennät perustuvat empiirisesti havaittuun seikkaan, että kun verkostossa on mahdollisuus valita kahdesta solmusta, valinta kohdistuu kaksinkertaisella todennäköisyydellä kytkeytyneempään solmuun.

Seurauksena on vahvojen solmujen vahvistuminen ja verkostorakenteen keskittyminen. Käytännön esimerkkejä ovat vaikkapa varallisuuden keskittyminen (maailman rikkain prosentti omistaa lähes puolet varallisuudesta), sosiaalisen median kanavien seuraajamäärien (Christiano Ronaldon 290 miljoonaa Instagram-seuraajaa) tai soittolistojen latausmäärien (puertricolaisen räppärin Bad Bunnyn 1,3 miljardia latausta) kaltaiset tipping point -ilmiöt.

Globaalit ilmiöt haastavat yhteiskuntatieteiden paradigmoja

Vastaavasti kuin kvanttifysiikka on haastanut newtonilaisen fysiikan mekanistia lakeja, kompleksisuus, ilmiölähtöisyys ja viheliäiset ongelmat haastavat nyt talous- ja yhteiskuntatieteiden selitysvoimaa. Samalla ne luovat paineita uudistaa käytössä olevaa metodologista työkalupakkia.

Ilmasto- ja energiakriisi, luontokato, pandemian hallinta, ruokakriisi, lisääntyvä eriarvoisuus, ennustamattomat finanssikriisit ja hallitsemattomat siirtolaisvirrat ovat esimerkkejä ilmiöistä, joita on vaikea ymmärtää tai selittää politiikan tutkimuksen perinteisten teorioiden avulla.

Globaalit murrokset haastavat perustavaa laatua olevalla tavalla yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen vakiintuneita toimintatapoja eli paradigmoja. Vastaavasti ne kyseenalaistavat myös yhteiskunnallisen päätöksenteon perinteisiä malleja ja prosesseja.

Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen puolella tarvitaan uudenlaista relationaalista lähestymistapaa ja teorianmuodostusta. On vapauduttava reduktionistisesta tavasta pilkkoa ja analysoida erillisiä ilmiökokonaisuuksia tai attribuutteja.

Avainsanoina vuorovaikutus ja törmäyttäminen

Näkökulman tulisi olla systeeminen, ja ilmiöiden muutosdynamiikan tarkastelussa tulisi korostaa relationaalista näkökulmaa. Vasta kun ymmärrämme toimijoiden ja ilmiöiden välisen vuorovaikutuksen sekä törmäyttämisen kautta syntyvän dynamiikan (emergenssi), on mahdollista tunnistaa ilmiöiden synnyn, kasvun ja kehittymisen taustalla olevia vaikutusmekanismeja.

Kompleksisuusteoriassa on tunnistettu, että satunnaisen tai kaoottiselta vaikuttavan muutoksen taustalla on usein selkeästi havaittavia ja toistuvia kaavoja. Näitä on kuitenkin vaikea havaita perinteisten lineaaristen mittausvälineiden tai tulkintakehikkojen kautta.

Kompleksisuusajattelussa maailma näyttäytyy monitulkintaisena kokonaisuutena. Se rakentuu lukemattomasta määrästä toisistaan riippuvaisia alkuarvoja. Se toimii oman historiansa kokemuksista, tulevaisuutensa oletuksista ja nykyhetken tulkinnoista käsin.

Asian ydin on siinä, mitä nämä eri tulkinnat ja näkökulmat synnyttävät vuorovaikutuksessa keskenään – ja miten ne muokkaavat laajempaa kokonaisuutta. Haasteeksi muodostuu kuitenkin yhteenvetojen ja synteesien hahmottaminen tässä monitulkintaisessa avaruudessa.

Tasapainoilua tieteellisen selitysvoiman ja politiikkarelevanssin välimaastossa

Tutkimusryhmällämme oli kunnia olla tänä syksynä yliopistomme tutkimusta arvioivan kansainvälisen ryhmän kuultavana. Tiukan asiallisessa kuulemisessa toistui tavan takaa kysymys siitä, miten kompleksisuustutkimuksessa kyetään tasapainoilemaan samaan aikaan holistisen ja politiikkarelevantin systeemisen näkökulman ja vertaisarvioitujen tiedejulkaisuiden edellyttämän kapea-alaisen erikoistumisen välillä.

Erinomainen kysymys – kiitos siitä paneelille. Tämä on juuri se Skyllan ja Kharybdisin välinen karikko, johon jokainen paradigman haastamiseen ryhtynyt tutkija tai tutkimusryhmä on joutunut törmäämään.

Jos asiaa tarkastelee kannustimien tai rahoituksen näkökulmasta, tieteen perusrahoitus (OKM:n ja Suomen Akatemian rahoituskriteerit) kannustaa monistamaan niché-osaamista.

Silloin kun palkitaan julkaisujen määrästä (etenkin JUFO3-luokitelluissa tiedejulkaisuissa) tutkijalla ei ole varaa lähteä haastamaan hiekkalaatikon pelisääntöjä. Pikemminkin kannattaa pyrkiä pääsemään laatikon valvojan (editori) suosioon. Sen julkaisuihin viittaat, minkä foorumilla julkaiset.

Kansallisessa tieteen rahoituksessa on kuitenkin jo havaittavissa muutoksen tuulia.

Useat säätiöt (esim. Koneen säätiö) ja Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) ovat alkaneet kyseenalaistaa vakiintuneita toimintatapojaan. Ne ovat viime vuosina jo hakukuulutuksissa korostaneet aidosti monitieteellistä lähestymistapaa (Koneen säätiö jopa tieteen ja taiteen yhteistyötä) sekä ilmiölähtöistä tai systeemistä tutkimuskohteen ymmärrystä.

Politiikkarelevanssi puolestaan korostuu muussa ulkopuolisen rahoituksen haussa. Esimerkiksi VN TEAS korostaa uusia ja innovatiivisia lähestymistapoja yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Onko päätöksentekijöillä aikaa perehtyä tutkimustietoon?

Vuonna 2021 päättynyt neljän suomalaisen tiedeakatemian yhteinen Sofi-hanke oli tärkeä avaus tutkimustietoon perustuvan päätöksenteon kehittämisessä.

Kapea-alaisena tiedeneuvonannon hankkeena käynnistyneessä kokeilussa havaittiin, että tietopohjainen päätöksenteko on paradoksaalisessa tilanteessa: laadukasta tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin mutta sen hyödyntäminen vaikeutuu.

Kasvavat julkaisumäärät ja tietoympäristön muutokset (esimerkiksi uudet julkaisualustat, mis- ja disinformaation yleistyminen) vaikeuttavat luotettavan tiedon löytämistä. Hankkeessa ryhdyttiinkin korostamaan tiedon kuratointia ja yhteisöjä korostavaa tiedon välittämistä.

Jatkossa tulisi varmistaa, että on olemassa riittävästi yhteisiä foorumeja, joissa tutkijat ja päätöksentekijät pääsevät yhdessä tulkitsemaan päätöksenteko- ja lainvalmisteluprosesseissa olevia ilmiöitä sekä keskustelemaan niitä koskevan tutkimustiedon sisällöistä ja sovellettavuudesta.

Tämä edellyttää kuitenkin päätöksentekijöiltä aitoa kiinnostusta ja halua ymmärtää viheliäisiä politiikkaongelmia. Tutkijoiden kohdalla se edellyttää kykyä koota ja syntetisoida tietoa sellaiseen muotoon, että sen pohjalta voidaan käydä analyyttista ja päätöksenteko aidosti palvelevaa keskustelua.

Tangoon tarvitaan kaksi. Onneksi askelia on jo harjoiteltu molempien tahoilla erikseen. Toivottavasti pian päästään parketille yhdessä hiomaan koreografiaa.

**

– Tutkimusjohtaja Petri Uusikylän artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 9.12.2022 MustRead Akatemiassa –