Naisjohtajien määrän hyvä kehitys rahoitusalalla ei näy ansioissa

Image
Naisten osuus rahoitusalan johtotehtävissä on kasvanut merkittävästi, mutta johtotason naisten ansiot alalla eivät yllä miesten vastaavaan, käy ilmi Saara Vaahtoniemen taloustieteen väitöstutkimuksesta.

Yhdeksänkymmentäluvun alussa vain noin 15 prosenttia rahoitusalan johtopesteistä oli naisten hallussa, kun taas 2010-luvulla naisten osuus johtajista on noussut jo lähes puoleen. Ansiot eivät kuitenkaan ole kivunneet miesjohtajien tasolle.

– Naisten ansiot rahoitusalan johtotehtävissä ovat keskimäärin 15 prosenttia matalammat kuin miesten, kertoo Vaasan yliopistossa 30. syyskuuta väittelevä Saara Vaahtoniemi.

Vaahtoniemen mukaan ilmiötä selittää muun muassa se, että miehet ja naiset päätyvät hyvin erityyppisiin johtotehtäviin.  Kyseessä on lasikattoilmiö – miesten ja naisten palkkaerot kasvavat sitä suuremmiksi, mitä korkeamman ansiotason tehtävistä on kyse.

Ammatillinen eriytyminen rahoitusalan palkkatasa-arvon iso haaste

Rahoitusalalla maksetaan keskimäärin viidenneksen korkeampia palkkoja kuin muilla palvelualoilla. Vaikka naiset ovat enemmistössä rahoitusalalla, ovat korkeimmat ansiot alan sisällä keskittyneet miehille. Tämä selittyy pitkälti miesten ja naisten koulutustaustojen eroilla, jotka heijastuvat eriytyneinä työtehtävinä rahoitusalan sisällä.

Suurin osa rahoitusalan naisista työskentelee suorittavalla tasolla. Parin viime vuosikymmenen aikana miesten osuus suorittavista työtehtävistä on ollut keskimäärin vain 15 prosenttia.

Miesten ja naisten ammatillinen eriytyminen näkyy myös alan johtotason tehtävissä.

– Rahoitusalan johdossa naiset työskentelevät useammin esimerkiksi markkinointitiimien johtajina, kun taas miehiä työskentelee useammin sijoitustiimien johtajina, joilla ansiotaso on huomattavasti korkeampi kuin markkinoinnissa, sanoo Vaahtoniemi.

Korkeakoulutus heijastuu myönteisesti todennäköisyyteen edetä johtotehtäviin sekä miehillä että naisilla. Naiset siirtyvät useammin tehtävistä toiseen samalla tasolla, kun taas miehillä on enemmän ylennyksiä erityisesti johtotehtäviin. Miehet ovat yliedustettuna suorittavalta tasolta esimiestehtäviin johtavissa ylennyksissä, sillä heidän suhteellinen osuutensa suorittavan tason tehtävistä on pieni.

Epätasa-arvo näkyy myös palkankorotuksissa. Naisten palkankorotukset ylennysten ja tehtävävaihdosten yhteydessä ovat pienempiä kuin miehillä.

Image
Saara Vaahtoniemi väittelee Vaasan yliopistossa perjantaina 30. syyskuuta. Taloustieteen väitöskirjan aiheena on "Money, Merits and Gender: Essays on wage differentials". Kuva: Riikka Kalmi / Vaasan yliopisto

Liikepankit maksavat korkeampia palkkoja kuin osuus- ja säästöpankit

Vaahtoniemen väitöstutkimuksesta selviää palkkaeroja myös eri pankkityyppien välillä. Voittoa maksimoivat liikepankit maksavat korkeampia palkkoja työntekijöilleen kuin osuus- ja säästöpankit. Toisaalta osuus- ja säästöpankeissa työntekijöiden väliset palkkaerot ovat pienempiä. Liikepankeissa bonuksia maksetaan useimmin johtotason työntekijöille, kun taas osuus- ja säästöpankeissa bonukset jakautuvat tasaisemmin niin johto-, esimies- kuin suorittavankin tason työntekijöille.

–  Bonusten jakautuminen eri tavalla eri pankkityypeissä oli yllättävää, sillä pankit toimivat hyvin samanlaisessa markkinaympäristössä. Ilmiö saattaakin johtua eroista pankkien yrityskulttuureissa, sanoo Vaahtoniemi.

Vaahtoniemi on käyttänyt tutkimusaineistonaan Elinkeinoelämän keskusliiton palkka-aineistoa vuosilta 1990–2014. 

Väitöskirja

Vaahtoniemi, Saara (2022) Money, Merits and Gender: Essays on wage differentials. Acta Wasaensia 490. Väitöskirja. Vaasan yliopisto

Julkaisun pdf

Väitöstilaisuus

KTM Saara Vaahtoniemen taloustieteen alaan kuuluva väitöstutkimus ”Money, Merits and Gender: Essays on wage differentials” tarkastetaan perjantaina 30.9.2022 klo 12 Vaasan yliopiston Kurtén-auditoriossa. Väitöstilaisuus järjestetään suomeksi.

Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta (Zoom, salasana: 764695)

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Antti Kauhanen (ETLA) ja kustoksena professori Panu Kalmi.

Lisätiedot

Saara Vaahtoniemi, puh.040 637 5591, sähköposti: saara.vaahtoniemi (@) ptt.fi

Saara Vaahtoniemi on syntynyt Kokkolassa vuonna 1989. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Kokkolan yhteislyseon lukiosta vuonna 2008 ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta vuonna 2013. Vaahtoniemi asuu nykyisin Helsingissä ja toimii ekonomistina Pellervon taloustutkimus PTT:ssä.

Tietolaatikko

Väitöstilaisuus

KTM Saara Vaahtoniemen taloustieteen alaan kuuluva väitöstutkimus ”Money, Merits and Gender: Essays on wage differentials” tarkastetaan perjantaina 30.9.2022 klo 12 Vaasan yliopiston Kurtén-auditoriossa. Väitöstilaisuus järjestetään suomeksi.

Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta (Zoom, salasana: 764695)

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Antti Kauhanen (ETLA) ja kustoksena professori Panu Kalmi.

Mitä mieltä olit jutusta?