Professori Arto Ojala jäseneksi Teknillisten Tieteiden Akatemiaan

Image

Vaasan yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Arto Ojala on nimitetty Teknillisten Tieteiden Akatemian (TTA) jäseneksi.

– Olen erittäin iloinen saadessani kutsun jäseneksi. Teknillisten Tieteiden Akatemia tekee merkittävää työtä teknillisen osaamisen vahvistamiseksi ja sen näkyvyyden edistämiseksi Suomessa, ja on kunnia päästä osaksi tätä toimintaa. Uskon, että jäsenyyteni myötä voin edistää Vaasan yliopiston ja Vaasan talousalueen näkyvyyttä valtakunnallisessa keskustelussa, sanoo professori Arto Ojala

Akatemian tarkoituksena on edistää teknistieteellistä ja taloudellista tutkimusta, koulutusta ja sivistystä, tutkimustulosten ja teknisten saavutusten hyödyntämistä suomalaisen teollisuuden, muun elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittämiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi Suomessa ja kansainvälisesti. Pyrkimyksenä on myös kohottaa akatemian edustamien tieteenalojen arvostusta. 

Ojalan valinta akatemian jäseneksi perustuu hänen monipuoliseen tutkimustyöhönsä erityisesti ohjelmistotekniikan ja avaruusteknologioiden kaupallistamisen alueilla. Nimitys vahvistui akatemian vaali-istunnossa toukokuussa.

Teknillisten Tieteiden Akatemia

Tietolaatikko

Lisätiedot

Professori Arto Ojala, Vaasan yliopisto, puh.  029 449 8544, arto.ojala@uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?