Vaasan yliopiston tutkimuksen laatu on Suomen parasta nuorten yliopistojen joukossa THE-rankingissa

Image
Viime syksyn kansainvälisen ranking-menestyksen lisäksi Vaasan yliopisto on nyt sijalla 73 maailman parhaiden nuorten yliopistojen joukossa Times Higher Education (THE) Young University Rankingissa.

Yliopisto menestyi erityisen hyvin tutkimuksen laatua mitattaessa, sijoittuen kyseisessä osa-alueessa ensimmäiseksi suomalaisista yliopistoista. Tutkimuksen laatu on ollut yliopiston vahvuus kaikissa kansainvälisissä rankingeissa, mikä osoittaa, että Vaasan yliopisto tekee kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta, joka vastaa globaaleihin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Yliopisto paransi sijoitustaan myös yritysyhteistyön, tutkimusympäristön sekä opetuksen osa-alueilla.

– Olemme erittäin iloisia säilyttäessämme sijoituksemme nuorten yliopistojen joukossa kansainvälisen kilpailun kasvaessa. Yksi kansainvälistymistä tukevista strategisista tavoitteistamme on osallistua ja menestyä hyvin kansainvälisissä yliopistorankingeissa, ja nämä tulokset osoittavat, että suuntamme on oikea. Haluan kiittää kaikkia yliopistoyhteisömme jäseniä heidän panoksestaan, sanoo kansainvälisistä asioista vastaava vararehtori Martin Meyer.

Vuoden 2024 THE Young University Rankings arvioi 673 yliopistoa eri puolilta maailmaa ja Vaasan yliopisto oli sijalla 73. Pohjoismaisten yliopistojen joukossa Vaasan yliopisto oli 6. sijalla. Listalla on myös kaksi muuta suomalaista yliopistoa: Tampereen yliopisto ja Aalto-yliopisto.

Taustatietoa rankingista

THE Young University Rankings listaa maailman parhaita yliopistoja, jotka on perustettu korkeintaan 50 vuotta sitten. Vaasan yliopisto nykyisessä muodossaan perustettiin vuonna 1991. 

Rankingissa sovelletaan samaa metodologiaa kuin THE:n World University Rankingissa. Rankingissa arvioidaan yliopistoja viidellä osa-alueella, jotka ovat tutkimuksen laatu, yritysyhteistyö, kansainvälisyys, tutkimusympäristö ja opetus. THE Young University Rankingsille ominaista on, että siinä maineeseen perustuvia indikaattoreita painotetaan vähemmän.

Katso THE:n Young University Rankings 2024 -lista kokonaisuudessaan täältä.

Lisätietoa: Kansainvälisistä suhteista vastaava vararehtori Martin Meyer, p. 029 449 8629

Mitä mieltä olit jutusta?