Eu-SPRI-foorumin (The European Forum for Studies of Policies for Research and Innovation) tavoitteena on vahvistaa monitieteistä tiede- ja innovaatiopolitiikan tutkijayhteisöä. Verkostoon kuuluu alan johtavia tutkimuskeskuksia, kuten Fraunhofer Institute for Systems and Innovation Research ISI, Sussexin yliopiston SPRU – Science Policy Research Unit ja Copenhagen Business School.
Eu-SPRI tarjoaa monia mahdollisuuksia uransa alkuvaiheessa oleville tutkijoille ja kannustaa postdoc- ja väitöstutkijoita vierailemaan kumppaniorganisaatioissa.
– Nuorille tutkijoillemme tarjoutuvat mahdollisuudet olivat yksi tärkeimmistä syistä, miksi pyrimme verkoston jäseneksi, sanoo innovaatiopolitiikkaan erikoistunut apulaisprofessori Helka Kalliomäki. – Kansainvälisesti tunnustetussa tutkimusyliopistossa on välttämätöntä, että väitöstutkijamme ja uransa alkuvaiheessa olevat tutkijamme voivat rakentaa valmiuksiaan ja verkostojaan kansainvälisessä tutkimusympäristössä ja oppia parhailta. Jäsenyys avaa tähän monia ovia.
Eu-SPRI Forum tukee uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita esimerkiksi tohtoriohjelmien, konferenssien, kesäkoulujen ja kumppaniorganisaatioiden välisen liikkuvuuden avulla.
Arvostettujen innovaatiotutkimuksen keskusten verkosto tarjoaa myös mahdollisuuksia vahvistaa eurooppalaista tutkimusyhteistyötä.
– Olen todella iloinen siitä, että Vaasan yliopiston InnoLabista on tullut verkoston jäsen. Mielestäni tämä on merkittävä askel eteenpäin yliopistolle tällä tieteenalalla. Uskon, että Eu-SPRI:n jäsenyytemme tuloksena syntyy uutta ja syvempää tutkimusyhteistyötä, sanoo Vaasan yliopiston vararehtori ja InnoLab-tutkimusalustan johtaja Martin Meyer.
– Aiomme tulevan lukuvuoden aikana levittää sanaa foorumista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Odotamme myös innolla yhteistyötä kollegoiden kanssa eri puolilla Eurooppaa uusien tutkimusaloitteiden ja tapahtumien muodossa.
Innovaatio ja yrittäjyys InnoLab on Vaasan yliopiston ilmiölähtöinen ja monitieteinen tutkimusalusta. Tutkimusalustan tavoitteena on synnyttää innovatiivista, uutta luovaa tutkimusta ja edistää uusia tapoja tehdä tiedettä. InnoLab panostaa laadukkaaseen, dynaamiseen yhteistyöhön ulkoisten kumppaniensa kanssa sekä viestintään, joka on kiinnostavaa ja mukaan kutsuvaa kaikenlaisille yleisöille. InnoLabin tutkimus on organisoitu kolmeen temaattiseen, innovaatiotoiminnan eri tasot kattavaan ryhmään: yhteiskunta ja systeemit, transformatiiviset innovaatiot sekä kuluttaja- ja käyttäjälähtöinen innovointi.
Lisätiedot
Vararehtori, InnoLab-tutkimusalustan johtaja Martin Meyer
Innovaatiopolitiikan apulaisprofessori Helka Kalliomäki