Väitös: Tavaramerkin siirtohinnoittelu kansainvälisessä vero-oikeudessa – miten ...

Kansainvälisten konsernien siirtohinnoittelu on ollut näyttävästi esillä mediassa, jossa se on usein liitetty verosuunnitteluun tai veron kiertämiseen. Pankakoski ei kuitenkaan tarkastele asiaa tästä näkökulmasta, vaan nimenomaan hinnoittelua koskevana kysymyksenä: Miten vero-oikeudellisesti hyväksyttävä siirtohinta voidaan määrittää?

Normien tulkinnanvaraisuus tekee hinnoittelusta haasteellista

Kansainvälisten konsernien siirtohinnoittelulla tarkoitetaan konsernin etuyhteysyritysten välistä hinnoittelua, joka tulisi toteuttaa markkinaehtoperiaatetta noudattaen. Markkinaehtoperiaate on ilmaistu valtioiden välisten verosopimusten artiklassa ”etuyhteydessä keskenään olevat yritykset”. Suomen kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvä markkinaehtoperiaate on ilmaistu verotusmenettelylain 31 §:ssä.

– Nämä voitonoikaisua koskevat normit ovat sisällöltään kuitenkin tulkinnanvaraisia, minkä vuoksi erityisesti aineettoman oikeuden, kuten tavaramerkin siirtohinnan asettaminen on haasteellinen tehtävä, sanoo Vaasan yliopistossa perjantaina väittelevä Pankakoski.

Pankakoski on määrittänyt väitöstutkimuksessaan ”Tavaramerkin siirtohinnoittelu: etuyhteysliiketoimen markkinaehtoisen hinnoittelun rajat” markkinaehtoperiaatteen soveltamisen oikeudelliset rajat sovellettaessa verotusmenettelylain 31 §:ää. Siirtohinnoitteluoikaisua koskeva VML 31 § nojaa sanamuodoltaan OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklaan. Tutkimuksessa on verrattu VML 31 §:ssä ja OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklassa ilmaistun markkinaehtoperiaatteen sisältöä ja soveltamisalaa. Tutkimuksessa on myös verrattu Suomen ja Kiinan kansallisen verolainsäädännön siirtohinnoittelua määrittävien normien yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia.

Kansallista voitonoikaisusäännöstä tulisi täsmentää: mitä markkinaehtoperiaatteella tarkoitetaan?

Pankakosken mukaan tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että kansainvälisen vero-oikeuden normiston eroavuus vaikeuttaa markkinaehtoperiaatteen soveltamista ja tulkintaa.

Suomen kansallinen tulonoikaisunormi VML 31 § poikkeaa soveltamisalaltaan Suomen solmimien verosopimusten pohjana käytetyn OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan soveltamisalasta. OECD:n mallin 9 artiklan soveltamisala sekä Kiinan kansallisen siirtohinnoittelua koskevan veronormiston soveltamisala vastaavat kuitenkin toisiaan.

Tulonoikaisunormiston soveltamisala on laaja, jopa lavea, mikä tarkoittaa sitä, että etuyhteysliiketoimea voidaan oikaista sen taloudellista sisältöä vastaavasti. Suomen kansallinen voitonoikaisusäännös VML 31 § oikeuttaa sen sijaan oikaisemaan etuyhteysliiketoimen hinnoittelua ja sovittuja tai määrättyjä ehtoja, mutta normin soveltamisala ei riitä etuyhteysliiketoimen uudelleen luonnehtimiseen.

– VML 31 §:n soveltamisala on kuitenkin epäselvä, minkä vuoksi säännöksen sanamuotoa tulisi täsmentää erityisesti sen suhteen, mitä normissa ilmaistulla markkinaehtoperiaatteella tarkoitetaan. Tämä lisäisi ennakoitavuutta verotuksessa. Tutkimuksessa luonnehdituissa VML 31 §:n soveltamisalan rajoituksia koskevissa tapauksissa tulisi noudattaa suppeaa markkinaehtoperiaatteen tulkintatapaa, Pankakoski toteaa.

Hinnoittelumallin avulla kohti vero-oikeudellisesti hyväksyttävää arvostusratkaisua

Pankakoski on tutkimuksessaan määrittänyt tekijät, joiden avulla voidaan muodostaa vero-oikeudellisesti hyväksyttävä arvostusratkaisu tavaramerkin siirtohinnoittelussa.  Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että VML 31 §:n mukaisissa hinnoitteluratkaisuissa siirtohinnan määrittäminen voi perustua sallittuihin oikeuslähteisiin, kuten OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden suosituksiin sekä taloudelliseen argumentointiin.

Markkinaehtoperiaate velvoittaa hinnoittelemaan etuyhteysliiketoimet siten kuin riippumattomat osapuolet määrittäisivät hinnan keskinäisissä liiketoimissaan. Tutkimuksessa riippumattomien osapuolten välistä hinnoittelua on selvitetty vero-oikeudellisesta näkökulmasta huomioiden taloustieteen tarjoamat ratkaisuvaihtoehdot. Tutkimuksessa on siten määritetty yksi mahdollinen hinnoittelumalli tavaramerkin siirtohinnan määrittämiseksi. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tutkimuksen luvussa 2.5.4. luonnehdittujen VML 31 §:n mukaisten hinnoitteluratkaisujen tarkoittamissa tilanteissa voidaan noudattaa laajaa markkinaehtoperiaatteen tulkintatapaa.

Lisätiedot

Katriina Pankakoski, puh. 050 538 9861, sähköposti: katriinapankakoski@yahoo.co.uk 

Pankakoski, Katriina (2018) Tavaramerkin siirtohinnoittelu: etuyhteysliiketoimen markkinaehtoisen hinnoittelun rajat. Acta Wasaensia 397, väitöskirja, Vaasan yliopisto.

Julkaisun pdf: /materiaali/pdf/isbn_978-952-476-798-9.pdf

Julkaisun tilaukset: http://bit.ly/2F3s4vt (Juvenes verkkokirjakauppa)

Väittelijän tiedot

Katriina Pankakoski valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2008 Vaasan yliopistosta. Hän suoritti vuonna 2012 kauppatieteiden lisensiaatin tutkinnon Vaasan yliopistossa. Pankakoski on vuosina 2011–2018 tehnyt tohtoriopintoja niin Suomessa kuin ulkomailla.

Pankakoski asuu Espoossa. Hän muun muassa toimi vuosina 2014–2017 verotarkastajana (siirtohinnoittelu) Konserniverokeskuksessa. Nykyisin hän työskentelee verokonsulttina KPMG:llä (Global Transfer Pricing Services) erityisesti aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua koskevien kysymysten parissa.

Väitöstiedot

KTL Katriina Pankakosken talousoikeuden alaan kuuluva väitöstutkimus “Tavaramerkin siirtohinnoittelu: etuyhteysliiketoimen markkinaehtoisen hinnoittelun rajat” tarkastetaan perjantaina 26.1.2018 klo 10 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa (K218, Tritonia).

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori emeritus Heikki Niskakangas (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja kustoksena professori Juha Lindgren. Väitöstilaisuus on suomenkielinen.