Vuoden ensimmäinen Vox cordis ilmestyi

Uutisen oletuskuva
Tämän vuoden ensimmäinen Vox cordis -lehti on ilmestynyt. Lehdessä esitellään monipuolisesti tutkimus- ja koulutusuutisia Vaasan yliopistolta. Voimme lukea muun muassa yliopiston geoenergiaan liittyvästä tutkimuksesta, josta kertovat tutkimusjohtaja Erkki Hiltunen ja tutkija Anne Mäkiranta.
.

Lehdessä hyppäämme Vaasan yliopiston laskentatoimen opiskelijoiden matkaan, kun he tutustuvat yhdessä professorien kanssa mahdollisiin tulevaisuuden työnantajiin. Opintojen lähestyessä loppua opiskelijoille nousee yhä ajankohtaisemmaksi kysymys tulevaisuudesta – mitä on luvassa valmistumisen jälkeen? Vaasan yliopistossa opiskelijat eivät jää pohtimaan kysymyksiä yksin, vaan saavat professoreilta apua.

Tuomme esiin kolme eri näkökulmaa digitalisaatioon yliopistomme asiantuntijoilta. Digitalisaatiota tutkitaan Vaasan yliopistossa laajasti eri tieteenalojen kautta.

Aluetieteen yliopistonlehtori Ilkka Luoto pohtii ilmiötä paikka-käsitteen ja käsityksien kautta ja terävöittää, miten suuressa roolissa palveluiden sähköistäminen on sote-uudistuksen kaltaisissa muutoksissa. Tuotantotalouden yliopistotutkija Juha Arrasvuori pohtii digitalisaation keinoja valmistavan teollisuuden uudistumiseen.

Opetuksen digitalisaatiosta vastaava Risto Säntti korostaa, että toimiva ja monisuuntainen vuorovaikutus on digiopetuksen lähtökohta. Digitalisaation hyödyntäminen opetuksessa on Vaasan yliopiston tärkeä kehittämiskohde.

Avoimen yliopiston vuoden opiskelijana palkittu Petri Bäckman kertoo oman tarinansa ja antaa hyviä vinkkejä opiskelijoille, jotka haluavat hakea avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijoiksi.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjassa ylitettiin kahden miljoonan euron raja. Esittelemme varainhankintakampanjaan merkittäviä lahjoituksia antaneita yrityksiä.

Johtoajatus-blogissa Filosofisen tiedekunnan dekaani Harry Lönnroth kirjoittaa Vaasan yliopiston kielten tutkimuksen ja tutkinto-opetuksen siirtymisestä Jyväskylän yliopistoon otsikolla "Uuden alun kynnyksellä".

Lehti postitetaan maksutta tilaajille. Jakelupisteitä on Palosaaren yliopistokampuksella Tervahovissa ja Fabriikissa, Seinäjoen ja Kokkolan yliopistokeskuksissa sekä muun muassa kirjastoissa, lentoasemalla ja terveyskeskuksissa.

Voit lukea tuoreimmat yliopistokuulumiset myös lehden sähköisestä versiosta. Vox cordis ilmestyy seuraavan kerran toukokuussa.

Mitä mieltä olit jutusta?