Yhdentoista yliopiston yhteishanke TRY luo vaihtoehtoja yliopistojen todistusvalinnalle

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopisto on mukana uudessa Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa (TRY). Hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida vaihtoehtoisia reittejä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi, kun korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan vuoteen 2020 mennessä.
.

TRY-hanke on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 2,9 miljoonan euron rahoituksen. Hankkeessa on mukana 11 yliopistoa ja noin 30 oppiainetta.  Jyväskylän yliopisto on hankkeen koordinaattori.

Hankkeessa kehitetään kolmea erilaista reittiä todistusvalinnan rinnalle: yhtä vaihtoehtoa toisen asteen opiskelijoille, toista ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon suorittaneille ja kolmatta työelämän tarpeisiin. Lisäksi hanke tekee tiivistä yhteistyötä vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa.

Käytännössä opiskelija osoittaisi osaamistaan ja opiskeluvalmiuttaan avoimia yliopisto-opintoja tehden. Sovitun opintomäärän myötä opiskelija voisi päästä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Vaihtoehtoisten reittien lisäksi hankkeessa kehitetään uusiin väyliin liittyviä neuvonta- ja opintopalveluita. Kehittämistyö on alkanut syyskuussa, ja ensimmäisiä pilotteja reiteistä odotetaan jo ensi vuonna.

Vaasan yliopiston avoin yliopisto koordinoi hanketta Vaasan yliopistossa.

– Olemme mukana kehittämässä väyliin liittyviä neuvonta- ja ohjauspalveluita, kertoo koulutuspäällikkö Reetta Kungsbacka Vaasan yliopiston avoimesta yliopistosta.

Lisäksi yliopiston Johtamisen akateemisen yksikköön kuuluvat hallintotieteet ovat yliopistolehtori Niina Mäntylän johdolla mukana kehittämässä Elinikäisen oppimisen reittiä, jossa luodaan malleja muun muassa uramuutosta suunnitteleville. Tässä osiossa pilotoidaan Vaasan yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteistä, moduulimuotoista opetustarjontaa. Sen kohteena ovat julkisella sektorilla tai sen rajapinnassa jo työskentelevät henkilöt, jotka haluavat täydentää ja päivittää johtamisen ja julkisoikeuden osaamistaan. Moduuleita voi suorittaa yksittäin tai laajemmin, jolloin voi saada opinto-oikeuden hallintotieteiden kandidaatin tutkintoon.

TRY-hankkeen aloitusseminaari pidetään Helsingissä 1. marraskuuta. Toinen reitti yliopistoon on osa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen kärkihanketta.

Lisätiedot:

Koulutuspäällikkö Reetta Kungsbacka, Vaasan yliopiston Levón-instituutti, Avoin yliopisto , p. 029 449 8189 reetta.kungsbacka(at)uwasa.fi

Mitä mieltä olit jutusta?