Yliopiston uutta strategiaa työstetään yhdessä lokakuussa

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopistossa on käynnissä valmistautuminen strategiakauteen 2021-2024, ja strategiaa työstetään yhdessä koko yliopistoyhteisön kanssa lokakuussa.
Rehtori Jari Kuusisto kehottaa yliopistolaisia uuden strategian tekemiseen.

Kuukauden aikana tullaan järjestämään erilaisia sisäisiä keskustelutilaisuuksia niin henkilökunnalle kuin opiskelijoillekin, jonka lisäksi palautetta, ideoita ja jatkoehdotuksia kerätään verkkopohjaisen osallistumistyökalun kautta.

- Yliopistojen toimintaympäristö on aiempaa monimutkaisempi, keskinäisriippuvaisempi ja kansainvälisempi. Yliopistoilla on ratkaiseva rooli yhteiskunnallisiin muutostrendeihin vastaamisessa sekä globaalien kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Suomessa yliopistojen odotetaan edelleen tehostavan keskinäistä työnjakoaan sekä parantavan yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Kuusiston mukaan näihin haasteisiin vastataan rakentamalla kansainvälistä, uudistumiskykyistä ja verkottunutta yliopistoa.

- Strategian työstämiseen toivotan nyt kaikki yliopistolaiset lämpimästi mukaan, Kuusisto kehottaa.

Lisätietoja:

Jari Kuusisto

Rehtori, Vaasan yliopisto
jari.kuusisto @ uwasa.fi
p. 029 449 8291

Mitä mieltä olit jutusta?