Johtajana kaaoksen reunalla -kirja Ekonomiliiton kirjallisuuspalkintofinalistiksi

Uutisen oletuskuva
Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa. Kilpailuun ilmoitettiin 43 teosta, joista esiraati on valinnut kuusi palkintoehdokasta. Palkintoehdokkaat julkistettiin Nordic Business Forumin yhteydessä 9.10.2014.

Palkintosumma on 30 000 euroa, vastaava kuin Finlandia-palkinnossa. Palkinto on tunnustus erityisen laadukkaalle ja ajankohtaiselle suomalaiselle teokselle, painetulle tai sähköiselle, joka edustaa kauppatieteellisiä osaamis- ja tutkimusalueita. Se on myös ainut yrityskirjapalkinto Suomessa.

Esiraadissa toimivat ekonomi, arvojohtaja, Juuso Enala Zeeland Oyj:stä; KTM, tohtorikoulutettava Erja Karjalainen Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta; KTM, kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan jäsen Pia Kauma; KTM, toimitusjohtaja, Sari Lounasmeri Pörssisäätiöstä; professori Alf Rehn Åbo Akademista sekä kauppatieteiden ylioppilas Esa Juntunen Tampereen yliopistosta.

Palkintoehdokkaat:

Petri Parvinen: Myyntipsykologia, Näin meille myydään (Docendo)

Juhana Torkki: Tarinan valta – Kertomus luolamiehen paluusta (Otava)

Sixten Korkman: Talous ja utopia (Docendo)

Ilona Rauhala, Makke Leppänen & Annamari Heikkilä: Pääasia, Organisaation psykologinen pääoma (Talentum)

Karl-Erik Michelsen: Kone, Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla (Otava)

Pirkko Vartiainen, Seija Ollila, Harri Raisio & Juha Lindell: Johtajana kaaoksen reunalla, kuinka selviytyä pirullisista ongelmista? (Gaudeamus)

Palkintoraati valitsee voittajan

Pääpalkinnon saajasta päättää palkintoraati, johon kuuluvat KTT, Tutkimusalueen johtaja Mika Aaltonen, Tuotantotalouden laitokselta Aalto-yliopistosta; toimitusjohtaja Ari Rahkonen, Microsoft Suomi Oy:stä sekä TkT, KM, hallituksen puheenjohtaja Helena Åhman Hunting Minds Oy:stä. Åhmanin teos Mielen johtaminen organisaatiossa (Sanoma Pro) voitti kirjallisuuspalkinnon vuonna 2012.

Loppuvuodesta yleisö voi myös äänestää omaa suosikkiaan SEFEn verkkosivuilla.

Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinto julkistetaan ja palkinnot jaetaan liiton 80-vuotisjuhlavuonna, 2.2.2015 johdon JEDI 2015 -seminaarin yhteydessä.

Lisätiedot:
Anu Varpenius, anu.varpenius@sefe.fi p. 040 710 4860
www.sefe.fi/kirjallisuuspalkinto

***

Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinto on tunnustus erityisen laadukkaalle ja ajankohtaiselle teokselle, joka edustaa kauppatieteellisten tutkintojen osaamis- ja tutkimusalueita. Kilpailun palkintosumma on 30 000 euroa. Palkinto jaetaan kahden vuoden välein kilpailuun ilmoitettujen suomalaisten yrityskirjojen kesken.

Mitä mieltä olit jutusta?