Kauppatieteellinen tiedekunta menestyi kansainvälisessä vertailussa

Uutisen oletuskuva
Vaasan yliopiston kauppatieteellinen tiedekunta sijoittui vuoden 2016 Eduniversal Business Schools Rankingin kolmosluokkaan Excellent Business Schools with Reinforcing International Influence. Sijoitus luokassa edellyttää esimerkiksi vahvoja kansainvälisiä suhteita sekä koulutuksen kansainvälisiä laatuakkreditointeja eli menestystä ulkopuolisten arvioijien tekemissä laatuarvioinneissa.

Suomalaisista arvioiduista Vaasan yliopiston kauppatieteellinen tiedekunta ja Turun kauppakorkeakoulu sijoittuivat tälle tasolle Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Hanken Svenska handelshögskolanin jälkeen.

Eduniversal-ranking listaa 1000 maailman parasta kauppakorkeakoulua yli 150 maasta. Arvioinnit perustuvat kauppakorkeakoulujen johtajien arviointeihin, jossa he nimeävät jokaisesta maasta parhaiksi tunnistamansa toimijat. Lopullisen kokonaisarvioinnin tekee kansainvälinen asiantuntijakomitea. Pisteytyksen tarkoitus on helpottaa opiskelijoita ja akateemisia toimijoita arvioimaan ja vertailemaan mukana olevia korkeakouluja. Kauppatieteellisiä yksikköjä arvioidaan viidessä eri luokassa niiden kansainvälisen vaikuttavuuden ja tunnettuuden mukaan.

Lisätietoja:
Jorma Larimo, kauppatieteellisen tiedekunnan dekaani, puh. 029 449 8464
www.eduniversal-ranking.com

Mitä mieltä olit jutusta?