Alkuvuonna 2026 käyttöönotettava tutkimusympäristö mahdollistaa energiasektorilla toimivien yritysten ja yliopiston yhteistutkimusta sekä kehittää alueen vientipotentiaalia koko Suomen eduksi.
Tutkimusympäristöjen merkitys huippututkimuksessa kasvaa jatkuvasti.
– Olemme nähneet esimerkkejä siitä, miten osaaminen on valunut muualle maailmaan, kun fyysiset tutkimusinfrat ovat vähentyneet eurooppalaisissa yliopistoissa. Me panostamme tutkimusympäristöön varmistaaksemme, että tutkimusyhteisöjen ja yritysten käytettävissä on riittävästi sekä kyvykkyyttä että toimintaedellytyksiä energiamurroksen tutkimusteemassa, sanoo Vaasan yliopiston tutkimuksen vararehtori Mika Grundström.
Työkoneiden moottoreita kehittävä ja valmistava AGCO Power on avannut Nokian Linnavuoreen uuden puhtaan energian laboratorion, jossa luodaan tulevaisuuden voimalinjaratkaisuja työkoneisiin ja muihin off-road -sovelluksiin.
– Laajennamme tällä yhteistyöllä nykyistä tutkimus- sekä kehitystyötämme. Vaasan yliopisto tekee merkittävää tutkimustyötä ja siitä tulee yksi strateginen kumppanimme tulevaisuuden polttoaineiden tutkimuksessa, AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen kertoo.
Tutkimusympäristön valmisteluavun lisäksi AGCO Power toimittaa Vaasassa sijaitsevaan tutkimus- ja osaamiskeskukseen erityisesti laboratoriokäyttöön kehitetyn yksisylinterisen moottorin.
– Yksisylinterinen moottori on tutkimuskäytössä joustava ja helposti muunneltava. Pystymme hyödyntämään sillä tehtävää tutkimusta monisylinterisiin moottoreihimme. Olemme iloisia, että myös muut kumppaniyritykset hyötyvät investoinneista ja sen lisäksi infraa voidaan käyttää sekä opetuksessa että akateemisessa tutkimuksessa, Aaltonen kiteyttää.
Kuvassa: AGCO Powerin (vas.) tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen ja toimitusjohtaja Juha Tervala allekirjoittamassa yhteistyösopimusta Vaasan yliopiston tutkimuksen vararehtori Mika Grundströmin ja Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Maciej Mikulskin kanssa.