YK:n kestävän kehityksen tavoite: Ilmastotekoja
Vaasan yliopistossa tehtävä tutkimus ja opetus auttavat tekemään kestävämpiä valintoja, kuten vähentämään energiankulutusta, valitsemaan ympäristöystävällisiä tuotteita ja suosimaan joukkoliikennettä. Esimerkiksi julkisjohtamisen tutkimuksessa ja opetuksessa tarkastellaan, miten tietoon perustuva päätöksenteko on tärkeää ilmastotoimien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tutkimus auttaa myös tunnistamaan haavoittuvia ihmisryhmiä ja varmistamaan, että ilmastotoimet ovat oikeudenmukaisia ja ottavat huomioon kaikkien tarpeet.
Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö edistää energiasiirtymää Suomessa
Alueiden älykäs erikoistuminen sai tukea Vaasan yliopiston tutkimuksesta – Pohjanmaasta edelläkävijä Euroopassa
Energiatekniikalla ja innovatiivisella laivasuunnittelulla kohti vähähiilisempää merenkulkua
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet
Ihmiskunta on suurten haasteiden edessä oman toimintansa seurauksena. Haasteisiin tarttuu YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030, jolla on kova tavoite: kääntää globaali kehitys uralle, jossa ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet, taloudellinen vauraus ja yhteiskuntien vakaus turvataan ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi teemme töitä myös Vaasan yliopistossa. Klikkaamalla alla olevia ikoneja pääset tutustumaan esimerkkeihin kestävyystyöstämme.