Vaasan yliopiston liiketaloustiede ylsi 18 parhaan joukkoon maailmassa ja osa yliopiston tutkijoista maailman vaikuttavimpien tutkijoiden listalle
Liiketaloustiede maailman 18 parhaan joukossa
Vaasan yliopiston sijoitus liiketaloustieteessä on noussut sijalle 18 Shanghai Rankingin julkaisemassa Global Ranking of Academic Subjects -yliopistovertailussa. Aiempi sijoitus oli 200 parhaan yliopiston joukossa. Tänä vuonna vertailussa oli mukana 1 900 yliopistoa ja 55 eri tieteenalaa.
– Olemme erittäin iloisia tästä hienosta saavutuksesta ja merkittävästä noususta edellisvuoteen verrattuna. Haluan myös onnitella koko yliopistoyhteisöä, sillä tämä on kollegojemme kovan ja menestyksekkään työn tulos. Sijoitus osoittaa, että Vaasan yliopisto on loistava paikka tutkimukselle ja koulutukselle, sanoo kansainvälisten asioiden vararehtori Martin Meyer.
Shanghai Global Ranking of Academic Subjects (GRAS) on tieteenalankohtainen maailmanlaajuinen ranking, jota Shanghain Jiao Tong -yliopisto on julkaissut vuodesta 2017 lähtien. Rankingissa tarkastellaan erityisesti julkaisujen määrää, vaikuttavuutta, kansainvälistä yhteistyötä, laatua (ts. huippujulkaisuja) sekä kansainvälisiä akateemisia palkintoja. Vertailu käsitti 55 tieteenalaa luonnontieteiden, tekniikan, elämäntieteiden, lääketieteen ja yhteiskuntatieteiden aloilta.
Osa tutkijoista maailman vaikuttavimpien listalla
Ranking-menestyksen lisäksi kolmetoista Vaasan yliopiston tutkijaa ja kaksi osa-aikaista tai vierailevaa kansainvälistä professoria on mukana uusimmalla Stanfordin yliopiston julkaisemalla listalla, joka käsittää kaksi prosenttia maailman vaikuttavimmista tutkijoista. Lokakuussa julkaistu vuoden 2023 lista hyödyntää Scopuksen viittaustietoja ja arvioi tutkijoiden vaikuttavuutta pitkällä aikavälillä (uran pituinen) ja yhden vuoden aikana (2022) alallaan.
Listalla olevat tutkijamme ovat rahoituksen vanhempi tutkija Anupam Dutta, sähkötekniikan professori Miadreza Shafie-khah, tuotantotalouden professori Petri Helo, strategisen johtamisen professori Marko Kohtamäki, vieraileva professori Zaheer Khan, vararehtori Martin Meyer, kansainvälisen liiketoiminnan professori Arto Ojala, sähkötekniikan professori Marcelo Godoy Simoés, sähkötekniikan professori Hannu Laaksonen, tietotekniikan tutkijatohtori Muhammad Faheem, ohjelmistotekniikan professori Jouni Lampinen, markkinoinnin apulaisprofessori Joni Salminen ja eläkkeelle jäänyt tuotantoautomaation professori Jarmo Alander.
Listalla mainitut vierailevat professorimme ovat Vaasan yliopiston markkinoinnin osa-aikainen professori Klaus Grünert Aarhusin yliopistosta sekä Vaasan yliopiston strategisen johtamisen osa-aikainen professori Vinit Parida Luulajan teknillisestä yliopistosta.
Lue koko lista täältä: https://elsevier.digitalcommonsdata.com/datasets/btchxktzyw/6
Suomen top 3 tutkimuksen laadussa ja kansainvälisyydessä
Toinen lokakuussa julkaistu ranking on Times Higher Education (THE) World University Rankings by Subject. Tässä ainekohtaisessa ranking-listauksessa Vaasan yliopisto ylsi kauppatieteiden alalla sijalle 251-300. Tekniikan alalla ylsimme sijalle 301-400 ja yhteiskuntatieteiden alalla sijalle 501-600.
Vaasan yliopisto sai hyvät pisteet erityisesti tutkimuksen laatua ja kansainvälisyyttä mittaavissa osa-alueissa. Kauppatieteissä olimme tutkimuksen laadussa Suomen toiseksi parhaita ja kansainvälisyydessä Suomen kolmanneksi parhaita. Tekniikan alalla olimme tutkimuksen laadussa Suomen parhaita.
THE World University Rankingin ainekohtainen listaus käyttää samoja tulosindikaattoreita kuin THE World University Ranking 2024, mutta menetelmät on kalibroitu uudelleen yksittäisille aloille sopiviksi.
Katso tulokset täältä: https://www.timeshighereducation.com/world-university-rankings/by-subject
Lisätietoa: Kansainvälisistä suhteista vastaava vararehtori Martin Meyer, p. 029 449 8629