Tieto on noussut kansallisen huoltovarmuuden ytimeen
Kirjoittaja:
Harri Jalonen, sosiaali- ja terveyshallintotieteenprofessori, Vaasan yliopisto.
Informaation tuottaminen ja levittäminen ei ole koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa ollut yhtä helppoa kuin nyt. Moni meistä on sosiaalisessa mediassa oman elämämme päätoimittaja. Raportointivastuu ulottuu perheen tapahtumista globaaleihin ilmiöihin.
Myös tahattomasti tai tarkoituksella jaettu väärä tieto löytää tiensä siitä kiinnostuneille. Yuval Harari on jopa huomauttanut, että meidän pitäisi puhua informaatiosaasteesta samalla tavalla kuin ilmansaasteista.
Ilmansaasteiden yhteys ihmisten terveyteen tunnetaan melko hyvin. Esimerkiksi pienhiukkaset aiheuttavat monenlaisia hengityselinten tulehdus- ja ärsytysoireita. Pitkään jatkuessaan ilmansaasteille altistuminen voi koitua kohtalokkaaksi.
Informaatiosaasteen osalta ymmärryksemme on huomattavasti vähäisempää. Jo informaatiosaasteen määritteleminen aiheuttaa vaikeuksia. Se, mikä näyttäytyy toiselle saasteena, voi merkitä toiselle arkea piristävää viihdettä.
Kun informaatiosaaste mielletään yhteiskunnallista keskustelua myrkyttäväksi asiaksi, olemme tekemisissä vakavan haasteen kanssa. Näin siksi, että luotettava tieto on demokratian ytimessä ja laadukkaan päätöksenteon keskeinen elementti.
Esimerkit maailmalta ja meiltä puhuvat sen puolesta, että luotettavaan tietoon kannattaa panostaa. Esimerkiksi vaalitulosten perusteeton kieltäminen, hyökkäyssodan kehystäminen historiallisen vääryyden korjaamiseksi tai vaikkapa koronarokotteiden tehon kiistäminen do your own research -”tutkimusten” perusteella edustavat kehitystä, jossa puolitotuuksia ja valheita kylvämällä pyritään polarisoimaan keskustelua ja luomaan eripuraa.
Huoltovarmuus on ruoan ja lämmön lisäksi
luotettavan tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa
Huoltovarmuudella pyritään varmistamaan kriittiset yhteiskunnalliset toiminnot kriisi- ja poikkeustilanteissa. Kysymys on monien politiikkasektoreiden leikkauspisteessä tapahtuvasta varautumisesta.
Elinkeinopoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna huoltovarmuus tarkoittaa elintärkeiden hyödykkeiden varmuusvarastoja. Turvallisuuspoliittisessa kontekstissa huoltovarmuus merkitsee uskottavaa maanpuolustusta.
Vaikka huoltovarmuus testataan kriisissä, se rakennetaan hyvän sään aikana.
Huoltovarmuuden rakentamisen painopiste on perinteisesti ollut materiaalisessa varautumisessa. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tehnyt karmealla tavalla selväksi, mikä merkitys energiajärjestelmien ja elintarvikehuollolla on kansakunnan selviytymiselle.
Monimutkaistuvan maailman tuottamat uudenlaiset ja moninaistuvat kriisit ja uhat ovat kuitenkin nostaneet tarpeen vahvistaa myös immateriaalista huoltovarmuutta. Aineellinen ja aineeton eivät ole toisilleen vastakkaisia vaan monin tavoin toisiinsa kietoutuvia toiminnan konteksteja.
Vaikka sota käydäänkin rintamalla, Ukraina on oivallinen esimerkki siitä, miten erilaisilla informaatio-operaatioilla tuetaan omia joukkoja ja haetaan apua kansainväliseltä yhteisöltä. Venäjällä saattaa olla ilmaherruus, mutta Ukrainalla ainakin toistaiseksi informaatioherruus.
Viimeistään Covid-19-kriisi on osoittanut myös Suomessa, että oikealla tiedolla on iso merkitys varautumistoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa. Lainsäädäntöä on päivitetty vauhdilla, mutta samalla on kasvanut huoli valmistelun tietoperustasta.
Voidaankin puhua erityisestä tiedon huoltovarmuuden tarpeesta. Tiedon huoltovarmuus on käsitteenä uusi, eikä sen sisällöstä ole yksimielisyyttä.
Laajasti ymmärrettynä tiedon huoltovarmuus voidaan nähdään yhteiskunnallisena kyvykkyytenä, joka luo edellytyksiä tietoperustaiselle päätöksenteolle. Temaattisesti tiedon huoltovarmuus kytkeytyy tutkimukseen, jossa korostetaan näyttöperustaista päätöksentekoa.
Dave Elder-Vassin epistemologista jaottelua mukaillen tiedon huoltovarmuudessa on kyse
- tutkijoiden,
- viranomaisten,
- päätöksentekijöiden ja
- kansalaisten
tuottaman ja jakaman empiirisen, käytännön, välitetyn ja kiistellyn tiedon hyödyntämisestä varautumisen suunnittelussa.
Näyttöperusteisen päätöksenteon lähtökohtana pidetään yhteistyötä tietoa tuottavan tiedeyhteisön sekä tietoa hyödyntävien viranomaisten ja poliitikkojen välillä. Lähtökohta voidaan paikantaa Aristoteleen ajatteluun, jonka mukaan se, joka tietää, mikä on tarpeellista ja pystyy sen toimittamaan, osaa johtaa niin taloa kuin valtiotakin.
Ilman luotettavaa tietoa kansallinen varautuminen on haparointia pimeässä
Tiedon huoltovarmuus on kytköksissä arvo- ja intressipohjaiseen argumentointiin, joka on kiinteä osa poliittishallinnollista päätöksentekojärjestelmää.
Tieto ei ole huoltovarmuuden näkökulmasta toimijalta toiselle siirrettävissä oleva entiteetti vaan vuorovaikutuksessa syntyvää tulkintaa siitä, mitä on tapahtumassa. Jotta tulkinta olisi terävää, tiedon huoltovarmuudessa on syytä kiinnittää huomiota sen rakentumiseen.
- Ensinnäkin tiedon on oltava luotettavaa ja uskottavaa. Mikä tahansa informaatio ei ole yhtä arvokasta.
Tiedeyhteisössä ja sen hyväksymien periaatteiden mukaisesti tuotettu tieto on luotettavampaa kuin vaikkapa kansalaisten kokemustieto.
Tämä ei tarkoita, että tiedeyhteisö olisi erehtymätöntä. Tutkijat tekevät virheitä ja joskus myös vilppiä, mutta muodostavat kollektiivina itseäänkorjaavan yhteisön.
Siksi esimerkiksi kansainvälisen hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) kautta välittämä tilanne- ja tulevaisuuskuva maailmantilasta kannattaa ottaa vakavammin kuin omat huomiomme ensilumen satamisen ajankohdasta tai mielikuvamme lapsuutemme kesistä.
- Toiseksi tiedon tuottamisen on oltava prosessuaalisesti legitiimiä.
Olipa kysymys tieteellisestä tutkimuksesta tai intressiryhmien kannanotoista lainvalmistelun yhteydessä, tiedon hyväksyttävyys rakentuu toiminnan läpinäkyvyydestä sekä tiedon tuottajien ja hyödyntäjien tilivelvollisuudesta.
Kaikesta ei voida koskaan olla samaa mieltä, mutta tärkeää kuitenkin on, että päätöksenteosta vastaavat ja sitä valmistelevat ovat vastuussa tekemisistään.
- Kolmanneksi tiedon huoltovarmuudessa kannattaa keskittyä asioihin, joilla on yhteiskunnallista merkitystä.
Resurssit ovat aina niukkoja ja siksi ne on syytä kohdentaa yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta tärkeimpiin asiakysymyksiin.
Suomessa tiedon huoltovarmuus on kriittistä Ukrainan sotaan liittyvien kysymysten lisäksi erityisesti kevään 2023 eduskuntavaaleissa.
Vaikka meillä ei olekaan kokemusta vaaleissa annettujen äänien legitimiteetin kyseenalaistamisesta, voi olla, että päätöksemme hakeutua Natoon toimii katalyyttina, joka houkuttelee mitä mielikuvituksellisempaan informaatiovaikuttamiseen.
Tiedon huoltovarmuus on kuin sateenvarjo
Pirullista tiedon huoltovarmuudessa on se, että sitä on mahdotonta sälyttää yksittäisen toimijan vastuulle.
Mikään ei estä meitä perustamasta esimerkiksi tiedon huoltovarmuus -valtuutetun virkaa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että tiedon huoltovarmuudessa on kysymys eri toimijoiden ja eri foorumeilla tapahtuvasta vuorovaikutuksessa ilmaantuvasta kokonaisuudesta, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Toisilla on muita suurempi velvollisuus, mutta kukaan ei vapaudu vastuusta kokonaan.
Siinä missä Harari kehottaa ihmiskuntaa ottamaan informaatiosaasteen vakavasti, ehkäpä tiedon huoltovarmuus voidaan mieltää kansakunnan sateenvarjoksi, jonka tehtävänä on varjella meitä tuolta saasteelta.
**
– Professori Harri Jalosen artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 11.11.2022 MustRead Akatemiassa –