Pekka Töytäri Vaasan yliopiston yrittäjyyden professoriksi

Image
Tekniikan tohtori Pekka Töytäri on nimitetty Vaasan yliopiston uudeksi yrittäjyyden professoriksi. Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa. Professuuri on tutkimuspainotteinen ja osa Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen koordinoimaa Epanet-tutkimusverkostoa.

– Professuurini tehtävänalana tulee olemaan yrittäjyys ja erityisesti pk-yritysten liiketoiminnan kehittäminen, kertoo professori Pekka Töytäri.

Töytäri tulee Vaasan yliopistoon Aalto-yliopiston tuotantotalouden ja markkinoinnin laitoksilta, jossa hän toimii tuote- ja palvelujärjestelmien myynnin johtamisen työelämäprofessorina. Tätä ennen hän on toiminut tutkijatohtorina sekä muun muassa innovaatioalusta Dimeccin S4Fleet -ohjelman ohjelmapäällikkönä.

Töytäri väitteli Aalto-yliopistossa vuonna 2015 aiheenaan arvoperusteinen myynti ja hinnoittelu sekä myynnin johtaminen.

– Olen tutkimuksissani tarkastellut myyntiä organisaation prosessina ja kuinka myynti synnyttää yhteisiä arvonluontimahdollisuuksia asiakkaiden kanssa. Olen etenkin kiinnostunut yritysten verkottuneesta arvonluonnista, arvon innovoinnista ja arvon viestinnästä, eli kuinka arvoa viestitään ja kuinka muodostetaan yhteistyösuhteita asiakkaiden ja muiden yritysten kanssa, sanoo Töytäri.

Kolmen uran professori

Ennen siirtymistään akateemiselle uralle Töytäri toimi pitkään kansainvälisessä liike-elämässä johtotehtävissä sekä myöhemmin omassa yrityksessään valmentavana konsulttialan yrittäjänä.

– Toimin vuoteen 2002 saakka Reutersin Pohjoismaiden ja Baltian myynnistä, ratkaisuista ja konsultointiliiketoiminnasta vastaavana johtajana.

Yrittäjäksi ja konsultiksi siirryttyään Töytäri piti tuhansia puheita ja valmennuksia sadoille kasvuyrityksille ja teollisuudelle. Mukaan on mahtunut myös lukuisia yrityksiä Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Yhteydet yrityksiin ovat olleet tärkeitä myös myöhemmällä akateemisella uralla. Töytäri on muun muassa valmentanut yrityksiä yliopiston täydennyskoulutusohjelmissa.

– Kun olin konsultti, niin ajattelin, että pitäisi kirjoittaa kirja ja väitellä. Halusin auktoriteetiksi omalla alallani. Matkan varrella tavoite kuitenkin muuttui. En enää suunnitellut jatkavani uskottavana konsulttina, vaan siirryin puhtaasti akateemiselle uralle.

Tutkijana ja työelämäprofessorina Töytäri on keskittynyt tutkimukseen, opetukseen ja julkaisemiseen. Hänellä on korkeatasoisia kansainvälisiä julkaisuja, ja hän on onnistunut menestyksellisesti saamaan rahoitusta tutkimushankkeilleen. Lisäksi hän on ohjannut opinnäytteitä ja pitänyt opiskelijoille kahta isoa kurssia vuosittain.

Image
Pekka Töytäri aloittaa yrittäjyden professorina syyskuun alussa. Hän tulee työskentelemään Vaasan yliopiston toimipisteessä Seinäjoen yliopistokeskuksessa. Kuvat: Mikko Käkelä

Vaikuttaminen innostaa: "Tutkimus pitää herättää henkiin"

Yrittäjyyden professuuri Vaasan yliopistossa ja Epanet-tutkimusverkostossa on yrittäjänä toimineelle professorille mielenkiintoinen uusi mahdollisuus. Tutkimuksen lisäksi tehtävään kuuluu myös kehittämistä ja vahvaa vuorovaikutusta eteläpohjalaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa.

– Tutkimuksen julkaiseminen on toki akateeminen meriitti, mutta se pitäisi saada myös heräämään henkiin niin, että joku siitä hyötyisi. Siksi vaikuttaminen on niin kiinnostavaa. Lähden mielelläni puhumaan yritysten tilaisuuksiin tutkimistani teemoista.

Töytäri uskoo, että hän voi professorina ja tutkijana auttaa yrityksiä etenkin muutosvaiheessa, eli silloin, kun yritykset hakevat esimerkiksi uutta kasvua ja menestystä.

Lahjoitusprofessuuri tuo tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi

Yrittäjyyden professuurin rahoittajia ovatVaasan yliopiston lisäksiAlavuden, Alajärven, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin kaupungit sekä Evijärven, Ilmajoen, Isojoen Isonkyrön, Karijoen, Kuortaneen, Lappajärven, Soinin, Teuvan ja Vimpelin kunnat sekä Etelä-Pohjanmaan yrittäjät, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Ilkka Oyj, Töysän Säästöpankkisäätiö, Kuortaneen Säästöpankkisäätiö, Seinäjoen Yliopistokeskus sekä Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiö.

Yrittäjyyden professuuri on viisivuotinen (2023–2027) ja jatkoa edeltäneille professuurihankkeille. Professori tukee alueellisen näkyvyyden ja aktiivisen vuorovaikutuksen kautta yritysten kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Professuurin tarkoitus on tuottaa strategisen liiketoiminnan kehittämisen tutkimustiedosta lisäarvoa Etelä-Pohjanmaan yrityksille. Töytäri tuleekin professorina työskentelemään Vaasan yliopiston toimipisteessä Seinäjoen yliopistokeskuksessa.

Lisätiedot

Pekka Töytäri, Yrittäjyyden professori, Vaasan yliopisto,
puh. 040 737 0558, pekka.toytari@uwasa.fi ja pekka.toytari@aalto.fi

Tietolaatikko

Fakta

  • Nimi: Pekka Töytäri
  • Syntynyt: 1962
  • Tutkinto: Tekniikan tohtori (tuotantotalous) vuonna 2015 Aalto-yliopistossa
  • Nykyinen tehtävä: Yrittäjyyden professori Vaasan yliopistossa ja Seinäjoen yliopistokeskuksessa
  • Aiempi ura: Kansainvälisten yritysten palveluksessa ja johtotehtävissä vuoteen 2002 saakka (Reuters, Analyste, Dow Jones Telerate), liikkeenjohdon valmentajana ja konsulttiyrittäjänä 2010-luvun alkuun saakka ja sen jälkeen akateemisella uralla Aalto-yliopistossa tutkijana ja työelämäprofessorina. Töytäri on jatkamassa työtään osa-aikaisesti Aallossa vielä vuoden verran.
  • Perhe: Puoliso ja kolme aikuista lasta
  • Asuu: Espoossa
  • Harrastukset: Harrasti aiemmin purjehdusta ja nykyään kestävyysurheilua. Töytärillä on useita suomenmestaruuksia triathlonin eri matkoilla omassa ikäluokassaan. Hän on myös osallistunut triathlonin täydenmatkan kisaan eli Ironman-kilpailuun vuonna 2017 Barcelonassa sijoittuen ikäluokkansa neljänneksi.
  • Yllättävää: "Minulla on miljoona tonnia graniittia myytävänä", sanoo Töytäri. Hän on aiemmin pyörittänyt vaimonsa kanssa appensa perustamaa kivialan yritystä, joka oli erikoistunut Kaakkois-Suomessa yleisen punaisen graniitin louhintaan.
Mitä mieltä olit jutusta?